20. huhtikuuta 2014

Syömishäiriö hajottaa ja hallitsee

Syömishäiriö on voimallinen vastustaja. Kun sitä vastaan alkaa taistella, saa huomata, että se ei kaihda mitään keinoja ja käyttää tehokkaasti hyväkseen kaikkia sodankäynnin strategioita. Hajota ja hallitse -strategia tehoaa hyvin jo muutenkin epätietoisiin, toivottomiin ja uupuneisiin perheisiin. Jokainen syömishäiriötarinoita lukenut huomaa, kuinka pelottavan usein sinänsä onnellisesti loppuvakin toipumistarina päättyy vanhempien keskinäisen suhteen päättymiseen. Syömishäiriö ottaa omansa; jos ei se saa nuorta, se jättää jälkeensä poltetun maan.

Maudsleyn menetelmässä vanhempia kehotetaan taistelemaan syömishäiriötä vastaan sen omin asein; yhdistämään voimansa sen sijaan, että antaisi sairauden ajaa vanhemmat keskinäisin ristiiitoihin; muodostamaan puolustusliiton, joka tukee sairastunutta, jonka omat voimat eivät riitä sairauden voittamiseen.

Sairastuessaan useimmat nuoret näyttävät kuin varkain sulkevan isän ulos elämästään. Tämä tuntuu luonnolliselta ja hyväksyttävältä; onhan tämä niitä naisten juttuja. Mitäpä isä näistä ymmärtäisi. Vähitellen isä jää totaaliseen paitsioon ja liian myöhään huomaa kadottaneensa kosketuksen tyttäreensä, joka usein alkaa suhtautua avoimen vihamielisesti isään, joka ei ymmärrä mitään, on ällöttävä jne. Ennen kuin huomaammekaan, toinen vanhemmista on pelattu pelistä ulos ja maaperä on valmis vanhempien etääntymiselle toisistaan.

Kun isä on poissa pelistä, äiti helposti tiukentaa otettaan nuoren hoivaamisesta, kokee yksinäisyyttä ja voimattomuutta ja uupuu, mikä saa myös äidin asettumaan isää vastaan; ”miksei se mies tee mitään, vaan minun pitää jaksaa yksin!” Syömishäiriö on saavuttanut ensimmäisen tavoitteensa. Se tietää, että sairastuneen takana oleva perhe on sen pahin uhka, joka on näin tehty toimintakyvyttömäksi.

Maudsleyn menetelmän keskeisenä strategiana on välttää tällaisen tilanteen muodostuminen ja päinvastoin tiivistää vanhempien keskenään muodostamaa rintamaa niin, ettei syömishäiriö pääse pyörittämään perhettä. Jokainen vanhempi tietää, kuinka ihan terve lapsi ja nuori osaa valita, kummalta vanhemmalta missäkin tilanteessa kannattaa pyytää karkkirahaa tai lupaa mennä yökylään silloinkin, kun tietää ettei toiselta lupaa missään nimessä heru. Tämän saman taidon osaa syömishäiriö, joka vanhempien voimattomuuteen ja syyllisyydentunteisiin vedoten saa vanhemmat helposti tukkanuottasille keskenään ja kalastelemaan sairastuneen nuoren suosiota, jota ei ikävä kyllä saa kuin tekemällä myönnytyksiä syömishäiriölle. Myönnytykset johtavat vanhempien keskinäiseen syyttelyyn ja jälleen syömishäiriö saa erävoiton.

Ennen kuin tutustuimme Maudsleyn menetelmään kävimme lävitse kaikki samat vaiheet kuin varmaan useimmat perheet. Kokeilimme myös tietoisesti hyvä poliisi / paha poliisi taktiikkaa saadaksemme edes jonkinlaisen yhteyden tyttäreen, joka oli etääntynyt meistä syömishäiriön leiriin ja kohdisti meihin ennennäkemätöntä vihaa. Yritimmehän puhua häntä ulos asiasta, jonka hän koki elämänsä suurimmaksi saavutukseksi. Olimme siis selvästi häntä vastaan ja halusimme hänelle pelkkää pahaa. Umpikuja. Jos haluat olla tyttäresi puolella, olet samalla syömishäiriön puolella. Muutoin olet häntä vastaan.

Maudsleyn menetelmässä sairastunut nuori pyritään näkemään erillään sairaudestaan. Vaikka nuorelta itseltään puuttuisi täysin sairaudentunto, vanhemmat pyrkivät koko ajan pysymään selvillä siitä, milloin äänessä on nuori itse, milloin sairaus. Joskus äänten erottaminen on äärimmäisen vaikeaa, sillä syömishäiriö on äänessä taukoamatta ja se pitää niin kovaa meteliä, ettei nuoren oma hentoinen ääni erotu sen takaa - ei edes hänelle itselleen.

Kun vastustaja (=syömishäiriö) on selvillä, Maudsleyn menetelmässä kehotetaan muodostamaan täysin tiivis ja murtumaton yhteinen rintama syömishäiriötä (ei nuorta) vastaan. Help Your Teenager Beat an Eating Disorder -kirjan 9. luvussa kuvataan seikkaperäisesti, kuinka perheen yhdessä yksityiskohtaisesti sopimaa ja noudattama linja vähitellen auttaa murtamaan sairauden - ei sairastuneen - selkärangan. Siinä esitetään myös jokaiselle syömishäiriön kanssa tuttavuutta tehneelle perheelle murheellisen tuttuja tilanteita, joissa saa hämmästyksekseen huomata, kuinka hyväksi tarkoitettu teko tai sana kääntyykin itseään vastaan. Kirjoittajat korostavat, ettei riitä, että vanhemmat ovat "samalla sivulla" vaan heidän tulee olla "samalla rivillä", "samassa lauseessa", "samassa sanassa" ja vieläpä "samassa kirjaimessa". 

Yhtenäisen rintaman muodostaminen ei ole helppoa ja tiiveinkin rintama rakoilee ajoittain, mutta kun on kerran onnistunut muodostamaan yhtenäisen rintaman ja saanut tuntea sen tarjoaman voiman, jaksaa työskennellä sen säilyttämisen eteen. Se yksin nurkkaan ajettu vanhempi, joka jo tuntuu luovuttaneen ja heittäneen kirveensä kaivoon, voikin olla yllättävän vahva liittolainen, joka voi tuoda uutta perspektiiviä ja josta voi löytyä uskomattomia voimavaroja, kun niitä pääsee vihdoin hyödyntämään.

Kerron myöhemmin tarkemmin omista kokemuksistamme.

-M-

2 kommenttia:

  1. Ihan ensimmäiseksi vanhempien pitää olla yhtä mieltä siitä, että nuori on sairastunut, sairaus on vakava ja aktiivista toimintaa tarvitaan. Viittaan strutsireaktioon! Kun toiminnan tarpeesta on päästy yksimielisyyteen, on aika tarkastella sen sisältöä.

    Sen lisäksi että sairastuneen nuoren taipumus muodostaa liittoutumia voi haitata vanhempien yhteisen rintaman muodostamista, sen voi kaataa myös vanhempien kesken tapahtuva arvostelu (tuo ei toimi oikein / tee riittävästi / on liian ankara/lepsu). Jos näitä tulee, tällaiset keskustelut käydään kaksistaan vanhempien kesken, ei nuoren silmien alla! Kaikkinainen arpominen, epävarmuus ja jahkailu ovat mannaa syömishäiriölle - kuten otsikkokin sanoo.

    Joskus erilaisista syistä toinen vanhemmista on kykenevämpi ottamaan vastuuta nuoren ruokailuiden ja valvonnasta - toisen työkuviot on helpompi järjestää, toinen pystyy olemaan jämäkämpi ja pitämään omat tunteensa kurissa paremmin tai mitä hyvänsä. Tällöin yhteinen rintama voi tarkoittaa sitä, että se joka ei ole ruokailuissa läsnä ottaa enemmän vastuuta esim. muista kodin rutiineista, kaupassa käynnistä, yhteisen tekemisen järjestämisestä ruokailuiden välillä tai valvoo nuorta syömisten välillä (etenkin jos tällä on tyhjentäytymiskäyttäytymistä tai pakkoliikuntaa). Näin ruokailuissa läsnä oleva vanhempi saa aikaa "toipua". Yhteistä rintamaa voi muodostaa myös siten, että vanhemmat keskustelevat hankalista tilanteista keskenään ja miettivät miten sen olisi voinut hoitaa paremmin, harjoittelevat keskustelun avauksia toistensa kanssa tms. Ja yksi tärkeä: syömishäiriötä sairastavalta kehuja omasta toiminnasta ei TODELLAKAAN voi odottaa, joten positiivista palautetta on mukava kuulla puolison suusta.

    VastaaPoista
  2. Tässä vielä yksityisen asiantuntijan kommentti Turun sanomista, jossa todetaan läheisten mukaan ottamisen tarve:
    http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/581311/Syomishairioista+todella+taytyy+puhua

    VastaaPoista

Keskustelu on hyvästä! Toivomme asiallisia ja rakentavia kommentteja nimellä, nimimerkillä tai ilman nimeä. Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.