"Miten pääsen eroon niistä?!" Nyytin kysymys, kun taas tuli postissa kutsu nuorisopsykiatrian poliklinikalle. Kukaan ei koskaan ollut kertonut hänelle suoraan, koska psykiatriset kontrollit loppuvat. Mitä pitäisi tehdä, mihin pyrkiä? Fyysinen puoli oli jo lakannut kiinnostamasta erikoissairaanhoitoa, kun painoindeksi nousi normaalin puolelle.
Fyysinen toipuminen anoreksiasta on melko helppoa määritellä, etenkin tytöllä/naisella. Kuukautiskierron palaaminen on selvä merkki elimistön normaalista toiminnasta. Kasvuikäisellä paino pyritään samaan samalle kasvu-uralle, kuin millä se oli ollut ennen sairastumista. Kasvunsa jo päättäneellä pyritään palaamaan vähintään siihen painoon, missä kuukautiset viimeksi tulivat.
Mutta entä psyykkinen toipuminen? Mitä se tarkoittaa?
Ihminen on psykofyysissosiaalinen kokonaisuus, eikä osasia näin voi erotella. Koska sairaus vaikuttaa sekä ruumiseen, mieleen että sosiaalliseen elämään, on järkevää ajatella, että toipuminen koskee kaikkia näitä elämänalueita.
Koska asiasta on hämmästyttävän vähän suomenkielistä ohjeistoa eikä edes Käypä hoito - suositus määrittele parantumisen käsitettä (ikään kuin terveys olisi vain sairauden poissaoloa?), turvaudun amerikkalaisen psykologi Sarah Ravinin määritelmään toipumisesta.
Toivuttuaan anoreksiasta sairastunut
- pystyy itse syömään riittävästi, ruuan laadusta ja ravintoaineiden tasapainosta tinkimättä
- pystyy ylläpitämään (iänmukaisen) itsenäisesti omaa tavoitepainoaan
- pystyy hyväksymään ja sietämään ruumiinsa kokoa, muotoa ja painoa
- ei harjoita syömishäiriökäyttäytymistä kuten paastoamista, rajoittamista, ahmimista ja tyhjentäytymistä
- pystyy nauttimaan säännöllisestä liikunnasta ilman tarvetta pakonomaiseen liikkumiseen
- on pystynyt palaamaan normaaleihin aktiviteetteihin koulun, perheen, sosiaalisen elämän ja harrastusten suhteen. Aikuisilla tämä tarkoittaa myös työhön palaamista, deittailua ja romanttisia suhteita
- on vapaa jatkuvasta ruuan, painon ja ruumiinkuvan miettimisestä
- omaa tietoisuuden siitä, että hänellä on alttius anoreksiaan ja tietyt asiat voivat toimia laukaisevina tekijöinä eli triggereinä
Toipuminen EI tarkoita sitä, että säirastunut pystyisi välttämättä syömään
- intuitiivisesti ts. tuntemustensa perusteella
- spontaanisti ts. ilman ennakkosuunnitelmaa
- karkkeja tai herkkuja
- kuten ennen sairastumistaan
tai
- rakastamaan kehoaan
- olemaan välittämättä painostaan
- olemaan täysin ilman syömishäiriöajatuksia
- olemaan täysin seurannan (esim. punnitukset) ulkopuolella
On mahdollista, että toipuessaan sairastunut pystyy kaikkeen tähän - ja jos näin on, se on hienoa! Aikaa kuluu Ravinin mukaan tyypillisesti 2-3 vuotta siitä, kun paino on normaalistunut. On myös mahdollista, että toivuttuaankaan henkilö ei pysty kaikkeen edellämainittuun. Mutta se ei silti estä häntä elämästä täysipainoista, tuotteliasta ja itsenäistä elämää!
Kun ajatellaan millaista on olla toipunut syömishäiriöstä, kannattaa miettiä, millä edellytyksillä tällaista elämää voi viettää. Voiko kaikilta elämänalueiltaan täysipainoista, tuotteliasta ja itsenäistä elämää elää, jos
- käy säännöllisissä punnituksissa esim. terveydenhoitajan vastaanotolla? KYLLÄ
- on reilusti alipainoinen? EI
- ei syö jälkiruokia tai herkkuja? KYLLÄ
- rajoittaa jatkuvasti ruuan energiamäärää, rasvoja tai hiilihydraatteja? EI
- jatkuvasti ajattelee ruokaa tai painoaan? EI
- ajoittain toivoo reisiensä olevan kapeammat tai hetkellisesti kokee halua rajoittaa syömistään? KYLLÄ
Asioiden hyväksyminen on eri asia kuin niistä pitäminen. Toipuminen ei tarkoita menneen poispyyhkimistä. Sairaus jättää jälkensä, ja vähintäänkin sen pitäisi jättää tietoisuuden siitä, että se kaikki voi tapahtua uudelleen, jos IKINÄ, KOSKAAN, MISSÄÄN TILANTEESSA jättää ravitsemuksesta huolehtimisen.
Mutta tietoisuuden merkityksesta tuonnempana.
- N -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Keskustelu on hyvästä! Toivomme asiallisia ja rakentavia kommentteja nimellä, nimimerkillä tai ilman nimeä. Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.