Tietoisuus - paranemisen ja terveen loppuelämän edellytys

Anoreksian tyyppioire on anosognosia eli sairaudentunnottomuus. Saman tyyppistä sairaudentunnottomuutta tavataan puolella skitsofreniaa ja 40 prosentilla kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavista. Tila johtuu sairauden aiheuttamista muutoksista tietyillä aivoalueilla, eikä sitä missään tapauksessa pidä sekoittaa kieltämiseen, joka on jokaisen joskus käyttämä psykologinen puolustuskeino. Sairaudentunnottomalla ihmisellä ei ole minkäänlaista tietoisuutta sairaudestaan. Hoitoon päätyessään suuri osa anoreksiaa sairastavista on juuri tällaisia, joko jatkuvasti tai suurimman osan aikaa. Ikävä tosiasia on, että iso osa myöntää olevansa/olleensa sairas vasta voidessaan paremmin. Tämä tulisi ehdottomasti tiedostaa, kun täysi-ikäiseltä sairastuneelta vaaditaan "hoitoon sitoutumista" ehtona hoidon saamiselle.

Tietoisuuden puute ei missään tapauksessa estä hoidon aloittamista eikä sitä, etteikö sairastunut voisi voida paremmin! Perhepohjaisen hoidon vaiheessa 1 sairastuneen omaa tietoisuutta ei tarvita eikä odoteta. Tärkeintä on korjata aliravitsemustila, fyysiset vauriot ja estää lisäongelmien syntyminen. Painon korjaaminen voidaan toteuttaa ilman sairastuneen omaa suostumusta ja hoitomyöntyvyyttä, toisin sanoen sitoutumista hoitoon. Siihen riittää se, että läheiset ovat sitoutuneet hoitoon ja sairastunut saadaan tavalla tai toisella syömään. Painon korjaantuminen eli remissio ei kuitenkaan ole vielä toipumista, eikä takaa sitä etteikö tilanne voisi uusia.

Perhepohjaisen hoidon vaiheet 2 ja jopa 3 voidaan myös viedä läpi ilman sairastuneen syvällistä tietoisuutta, koska perhe on ympärillä tukemassa, jos takapakkeja tulee. Myös sairastuneen ikä vaikuttaa. Lapsena ja murrosiän alkuvaiheessa sairastuneet eivät kehitä tietoisuutta heti päästyään remissioon, koska eivät ole riittävän kypsiä siihen. Eikä asiasta välttämättä ole haittaa, sillä he elävät vielä pitkään vanhempien katon ja valvovan silmän alla. Mutta myöhemmin murrosiässä tai nuorena aikuisena ennemmin tai myöhemmin toipumisen aikana tulee hetki, jolloin paranemisesta täytyy ottaa oma vastuu ja seisoa omilla jaloillaan. Itsenäiseen, täysipainoiseen elämään tarvitaan tietoisuutta. Nuorilla normaali fyysinen ja psyykkinen kypsyminen mahdollistaa tietoisuuden kehittymisen yleensä 16-17 -vuotiaana. Aliravitut aivot ja kroppa eivät kypsy eivätkä kehity, joten ravitsemustilan täytyy myös olla korjaantunut.

Tietoisuutta ei voi pakottaa kenellekään, vaan sairastuneen täytyy itse olla aktiivinen sen kehittämisessä. Tietoisuuden saavuttamiseen kuluu aikaa, kuukausia, joskus vuosiakin. Yksi keskustelu asiasta ei todellakaan riitä, vaan samoja asioita saatetaan vatvoa ja joutua toistamaan lukuisia kertoja suhteuttaen keskustelun aiheet siihen, missä kohtaa muutosta ollaan menossa. Etenkin esiharkinta- ja harkintavaiheessa suurin osa sairastuneista kieltää kaiken ja vastakommentit voivat olla varsin jyrkkiä ja läheistä turhauttavia. Tällöin kannattaa muistaa motivoivan keskustelun periaatteet. Jossain kohtaa toipumista sairastunut voi myös romantisoida anoreksiaa ja miettiä miten paljon "paremmin" asiat tuolloin olivatkaan. Silloin tarvitaan kärsivällisyyttä ja sitkeyttä tuoda kiihkottomasti esiin kaikki syömishäiriön negatiiviset vaikutukset nuoren elämään ilman, että aloittaa saarnaamaan.

Mitä paranemista ja tervettä loppuelämään edistävä tietoisuus sitten sisältää? Jos ajatellaan psykodynaamista näkökulmaa asiaan, tietoisuus tarkoittaa psyykkisen konfliktin, trauman tms tuomista potilaan tietoisuuteen, jolloin se ikäänkuin menettää otteensa ja psyykkinen oire katoaa. Tällaisen psyykkisen alkusysäyksen tai juurisyyn tunnistaminen anoreksiasta kärsivällä ei kuitenkaan saa aikaan paranemista saati estä sairauden aktivoitumista uudelleen, vaikka sairastunut saattaa jossain vaiheessa ymmärtääkin itseään ja laukaisevia tekijöitä (triggereitä) vähän paremmin. Juurisyyn tiedostaminen ei myöskään kannusta muutokseen, joka on ehdoton edellytys paranemiselle. Tehon puute on helppo ymmärtää uusien geneettisten ja neuropsykologisten tutkimusten valossa; sairaudelle alttiiden henkilöiden aivot reagoivat poikkeavasti energiavajeeseen ja mitä kauemmin tilanne jatkuu, sen pysyvämmiksi reaktiomallit aivoissa muuttuvat.

Jotain muutakin tarvitaan!

Syiden tiedostamisen sijaan sairastuneelle hyödyllistä tietoisuutta on 

1. tunnistaa ja tunnustaa kärsivänsä/kärsineensä syömishäiriöstä; tiedostaa syömishäiriön biologinen pohja sekä se, ettei sairastuminen ollut oma valinta tai jonkun henkilön aiheuttama
2. tunnistaa ja tunnustaa elinikäinen riski sairastua uudelleen ja ymmärtää se, että relapsi on estettävissä omilla toimilla
3. kyky tunnistaa triggereitä sekä syömishäiriön herättämää ajattelua, tunteita ja käytöstä itsellään sekä tahto toimia niiden vastaisesti, sietää tai eliminoida ne
4. ymmärtää oman toimintansa ja valintojensa merkityksen terveenä pysymisessä: anoreksiaan sairastuneella täysipainoisen päivittäisen ravitsemuksen sekä ideaalipainon ylläpitämisen on tärkeää koko loppuelämän ajan

Uusiutumisten ehkäisyn kannalta olisi tärkeää, että myös sairastuneen läheiset kehittävät vastaavan tietoisuuden. He ovat kuitenkin usein niitä, joilla on tilaisuus huomata huolestuttavat merkit nopeasti, puuttua asiaan ja rohkaista avun hakemiseen.

- N -