Vanhempien ottaminen mukaan anoreksian hoitoon kannattaa

Stanfordin yliopisto julkaisi syyskuussa tähän mennessä tehdyistä tutkimuksista suurimman randomoidun monikeskustutkimuksen tuloksia perheterapian tehosta teini-ikäisten anoreksian hoidossa. Tulokset osoittavat selvästi vanhempien osallistumisen hoitoon olevan tärkeää.

Tutkimukseen osallistui 164 iältään 12-18 -vuotiasta nuorta, jotka olivat sairastaneet anoreksiaa keskimäärin 13,5 kuukautta. 90 % heistä oli tyttöjä. Nuoret randomoitiin kahteen erilaiseen perheterapian ryhmään, joista ensimmäisessä vanhempia opastettiin auttamaan nuorta syömään ja nostamaan painoa kotiolosuhteissa (Family-based Therapy FBT eli Maudleyn menetelmä käsittäen hoidon kolme vaihetta) ja toisessa keskityttiin ratkaisemaan perhedynamiikan ongelmia perheiden lähtökohdista (Systemic Family Therapy SyFT). Hoito käsitti 16 tunnin terapiasessiota yhdeksän kuukauden (36 viikkoa) aikana. Päämuuttujina olivat tavoitepainon (Ideal Body Weight; laskettu iän, sukupuolen ja pituuden perusteella) saavuttaneiden osuus ja remissiossa (paino vähintään 95% IBW:stä) olevien osuus. Toissijaisina muuttujina oli mm. masentuneisuus, ahdistuneisuus, pakko-oireet, itsetunto ja syömishäiriökäyttäytyminen. Niiden arvioinnissa käytettiin laajaa standardoitua haastattelua kaavakkeineen (mm. masennus-, pakko-oire, elämänlaatu- ja syömishäiriöseulat). Sekä hoidettavilta että vanhemmilta kysyttiin ensimmäisen terapiasession lopussa arviota hoidon sopivuudesta asteikolla 1-10. Muuttujia mitattiin hoidon loppuessa 36 viikon kohdalla sekä seurannassa 6 ja 12 kuukautta hoidon loppumisen jälkeen. Arvijoitsijat eivät olleet tietoisia nuoreen kohdistuneen hoidon tyypistä. Myös terapian ja tarvitun sairaalahoidon (=suorat) kustannukset laskettiin.

Tutkimuksen keskeytti omista syistään (mm. tyytymättömyys hoitoon, kuljetusongelmat) sama osuus molemmissa terapiaryhmissä (26% FBT vs. 25% SyFT). Turkimus jouduttiin keskeyttämään vakavien lääketieteellisten ongelmien takia 4%:lla FBT-ryhmässä ja 9%:lla SyFT-ryhmässä. Molemmissa ryhmissä keskeyttäneet poislukien terapiaistuntojen lukumäärä oli sama, 15,6 istuntoa.  

Tutkimuksen mukaan molemmat perheterapian muodot auttoivat painon korjaantumisessa; tavoitepainossa oli hoidon loppuessa FBT-ryhmässä 92,1% ja SyFT-ryhmässä 91,1%, ja 12 kk seurantakäynnillä 94,6% ja 93,3% hoidettavista. Erot ryhmien välillä eivät olleet merkitseviä. FBT-ryhmässä painon lähti korjaantumaan nopeammin jo ensimmäisten 8 viikon aikana kuin SyFT-ryhmässä ja alussa saavutettu ero säilyi seurannan loppuun asti (Oma huomio; aiemmissa tutkimuksissa painon korjaantumisen nopeus on niitä harvoja ennustetekijöitä, jotka korreloivat paremman hoitotulosten pysyvyyden kanssa). Remission (hoidon lopussa ja vuoden seurannan jälkeen) suhteen tulokset olivat samanlaisia; FBT-ryhmässä osuus oli hiukan korkeampi, mutta ero ei ollut merkitsevä. Vaikeista pakko-oireista kärsivillä nuorilla painon nousu suurempi SyFT-ryhmässä kuin FBT-ryhmässä ( 12% vs. 8%, p=0.02), kun taas nuoret joilla ei ollut vaikeita pakko-oireita nostivat painoaan enemmän FBT-ryhmässä. Toissijaisten muuttujien korjaantumisessa merkitseviä eroja ei juuri ollut ryhmien välillä, ainoastaan nuorten itsetunto korjaantui SyFT-ryhmässä hiukan enemmän (p=0.03). Hoidon sopivuutta kysyttäessä nuoret pitivät molempia hoitomuotoja yhtä sopivina (FBT 5,3 vs. SyFT 5,6 pistettä), mutta vanhempien mielestä FBT oli sopivampi kuin SyFT (isät 7,9 vs. 7,0, p=0.03 ja äidit 8,1 vs. 7,4, p=0.02).

FBT-ryhmässä keskimääräinen sairaalapäivien määrä hoitojaksoa kohti oli 8,3, kun taas SyFT-ryhmässä määrä oli 21,0. Ero oli merkitsevä (p=0.02). Hoitokustannukset olivat FBT-ryhmässä hiukan alle $9000 ja SyFT-ryhmässä $18000 yksilöä kohden. Yhden remissioon saadun hoidettavan "hinta" oli FBT-ryhmässä $21800 ja SyFT-ryhmässä $46500. FBT:llä saavutettiin siis samat hoitotulokset puolet halvemmalla.

Tutkijoiden johtopäätöksenä oli, että nuorten anoreksian hoitoon on tarjolla tehokkaita hoitomenetelmiä. Heidän mukaansa perheterapia - vanhempien osallistuminen hoitoon - on jo aiemman kirjallisuuden pohjalta osoitettu tehokkaammaksi kuin yksilöterapia. Mutta myös perheterapian tyypillä on väliä. Nuorten hoidossa kannattaa käyttää perhepohjaista terapiaa (FBT eli Maudsleyn menetelmä), koska se korjaa painoa nopeammin kuin systemaattinen perheterapia. Tämä johtaa fyysisen tilan stabiloitumiseen nopeammin ja ehkäisee sairaalahoidon tarvetta ollen näin kustannustehokkaampi. Ainoastaan vaikeista pakko-oireista kärsivillä nuorilla systemaattinen perheterapia vaikuttaisi tehokkaammalta vaihtoehdolta kuin perhepohjainen terapia.

Vanhempien osallistumisella on siis merkitystä! Tällaisten tutkimusten valossa on vaikea ymmärtää, että jossain hoitopaikoissa vanhemmat vielä sivuutettaisiin hoidosta, ja jätettäisiin nuori yksin vastuuseen parantumisestaan. Suomessa tämä ei kuitenkaan ole harvinaista, valitettavasti.

- N -

Alkuperäiseen JAMA Psychiatryn abstraktiin tästä.