17. heinäkuuta 2016

Eläinmetaforat - mitä kenguru ja sarvikuono opettavat meille?

Läheisten vaistomaiset reaktiot heistä käsittämättömältä tuntuvaan syömishäiriökäyttäytymiseen ovat ymmärrettäviä, mutta eivät tue paranemista. Aiemmista kasvatuskokemuksista ei useinkaan ole hyötyä, vaikka olisitkin onnistunut hyvin kasvattajana. Esimerkiksi logiikan käyttö ja perustelu, jota itse yritin epätoivoisesti käyttää, eivät purreet millään tavalla, vaikka aiemmin olin käyttänyt niitä lasteni kasvatuksessa menestyksekkäästi.

Kuten edellisessä blogitekstissä kirjoitin, oman käyttäytymisen ja reaktioiden arviointi ja muuttaminen tarvittaessa on erittäin tärkeä taito syömishäiriötä sairastavan läheiselle, sillä tietynlaiset reaktiomallit toimivat syömishäiriötä ylläpitävinä laukaisevina tekijöinä eli triggereinä (vrt. ABC-malli). Saattaa kuulostaa vaikealta, mutta Maudsleyn työkalupakin mukaan asia opetellaan eläinmetaforien kautta. Eläinesimerkkien käyttö tekee asiasta varsin yksinkertaisen ja ymmärrettävän.

Kun asiaa rupeaa tarkastelemaan, huomaa, että omassa käytöksessä vilahtelee useita eri eläimiä, jopa pienen hetken välein. Tunnustan, olen käynyt läpi lähes kaikki (paitsi strutsia). Itse haahuilin alussa meduusan ja sarvikuonon välimaastossa; kun saarnaaminen ei purrut, suutuin, sitten rupesin kyynelehtimään. Pompin kenguruna hädissäni kaupasta toiseen yrittäen keksiä jotain, mitä tytär suostuisi syömään. Jossain vaiheessa olisin vaikka parantunut hänen puolestaan, jos se vain olisi ollut mahdollista. Kun alkusokista olin päässyt, siirryin kommentoimaan sarkastisesti hänen annoskokojaan terrierin tavoin räksyttäen - täysin hyödytöntä, voin kertoa.

Tässä vältettävät eläimet:

Meduusa: kyynelehtijä - liikaa tunnetta

Syömishäiriö herättää tyypillisesti voimakkaita tunteita läheisissä. Meduusalle on tyypillistä, että hän näyttää voimakkaan negatiiviset tunteensa sairastuneelle sensuroimatta niitä juurikaan. Lisäksi tunnetilat saattavat vaihdella voimakkaasti laidasta laitaan esimerkiksi vihasta epätoivoon. Meduusa myös mielellään esiintyy marttyyrina, ja yrittää vedota sairastuneen paranemishaluun kertomalla, mitä kaikkea on tämän puolesta joutunut kärsimään. Taustalla on usein syyllisyyden tunne, pelko sekä väärät käsitykset syömishäiriöstä ja sen aiheuttajista. Käsitys itsestä vanhempana ja kasvattajana on romahtanut.

Negatiiviset tunteet heijastuvat takaisin sairastuneesta, jonka syyllisyyden tunto lisääntyy ja joka voi reagoida aggressiolla joko toisia tai itseään kohtaan (itsensä vahingoittaminen). Noidankehä on valmis. Meduusa  taas uuvuttaa itsensä murehtiessaan ja palaa herkästi loppuun.

Itseäni auttoi meduusamaisuudesta eroon pääsemisessä sekä oikean tiedon saaminen syömishäiriöiden aiheuttajista että paremman teflonpinnan hankkiminen pienellä mielialalääkeannoksella, joka helpotti tasaamalla tunteita ja estämällä emotionaalisia romahduksia. Vaikka omien negatiivisten tunteiden salaaminen olikin aluksi vaikeaa, palkinto itsehillinnästä tuli kuitenkin varsin nopeasti, kun tyttären raivokohtaukset vähenivät huomattavasti.


Strutsi: välttelijä - liian vähän tunnetta

Elämä syömishäiriö kanssa voi olla hyvinkin kaoottista. Yksi syömishäiriöihin liitettävä stigma on myös häpeä. Jos meduusa ei pysty hallitsemaan tunteitaan, strutsi ratkaiseen asian toisella tavalla. On helpompi vältellä tunteita ja "haudata pää hiekkaan" strutsin tavoin; joko kieltää kaikki ongelmat tai jättää niiden hoitaminen muiden harteille esimerkiksi vetoamalla osaamattomuuteen tai siihen, ettei asia nyt niin kovin vakava taida olla ja kanssavanhempi hössöttää turhaan.

Sairastuneelle strutsin käytös näyttäytyy välinpitämättömyytenä, joka on omiaan laskemaan omanarvontuntoa entisestään. Huono asia sairaudessa, jossa on muutenkin vaikea arvostaa itseään ja ottaa apua vastaan! Kanssavanhempi taas väsyy joutuessaan kantamaan kaiken vastuun. Tyypillisesti tilanne johtaa vanhempien väliseen eripuraan, joka ei todellakaan paranna kodin ilmapiiriä ja tekee auttamiselle välttämättömän yhteisen rintaman muodostamisen hankalaksi.

Strutsia auttaa syömishäiriöiden vakavuuden ymmärtäminen, ja tieto siitä, ettei virheiden tekemistä tarvitse pelätä. Nehän ovat suorastaan aarteita, koska ne osoittavat miten ei kannata jatkossa toimia! Jos strutsi kokee vaikeaksi esimerkiksi tukea sairastunutta ruokailuissa, hän voisi aluksi ottaa vaikkapa kontolleen muun, syömiseen liittymättömän puuhan keksimisen aterioiden jälkeistä ahdistusta torjumaan.

Kenguru: suojelija - ei minkäänlaista suuntaa

Kengurun rima vanhempana on korkealla ja hän on tyypillisesti aina tehnyt paljon perheensä puolesta. Hän on tottunut puhaltamaan pipiin ja halaamaan itkevää lasta, lukemaan sadun ja antamaan jäätelön. Nyt tällainen ei enää autakaan, ja kenguru on hukassa. Hän tekee kaikkensa; ylisuojelee ahdistukselta, siloittelee, peittelee, ei puutu ikäviin asioihin ja mukautuu syömishäiriön vaatimuksiin.

Kengurun käytös kuitenkin palkitsee sairastunutta syömishäiriö-käyttäytymisestä, eikä auta häntä oppimaan sietämään ahdistusta tai pistämään itse kampoihin syömishäiriölle. Ylisuojelu ja seurauksilta varjelu ei lisää sairastuneen motivaatiota parantua, ja sairastunut saattaa olla jopa täysin riippuvainen kengurusta ja tämän läsnäolosta. Kenguru puolestaan väsyy yrittäessään hoitaa kaiken.

Kengurumaisesta käyttäytymisestä luopuminen oli mielestäni kaikkein hankalinta, koska siitä "palkkio" tulee vasta jälkikäteen. Aluksi mukautumisesta luopuminen nimittäin lisää sairastuneen vastarintaa! Minua auttoi kuitenkin sen ymmärtäminen, ettemme etene muualle kuin huonoon suuntaan, jos aina annan periksi. Myös sen tajuaminen, että olin tyttären "kainalosauva" ja täydellisesti kiinni kotona ilman mahdollisuutta taukoihin, antoi voimaa yrittää korjata omaa käytösmallia.

Sarvikuono: jyrääjä - liian paljon suunnan näyttämistä

Sarvikuonon ajattelutapa on analyyttinen, ja hän uskoo että järkeä puhumalla sairastunut saadaan paranemaan syömishäiriöstä. Onhan fiksu lapsi ennenkin puhetta uskonut! Niinpä sarvikuono yrittää saarnata, väitellä ja perustella väitteitään logiikalla. Kun tämä ei toimikaan ja etenkin kun syömishäiriön logiikka eroaa totaalisesti todellisuudesta, sarvikuono turhautuu, suuttuu ja päätyy määräilemään ja uhkailemaan. Tyypillinen esimerkki oli mieheni karjaisu tyttärelle; mikä siinä syömisessä nyt on niin vaikeaa, haarukka suuhun vaan ja syöt!!!

Sarvikuonon käytös saa sairastuneen tyypillisesti tuntemaan itsensä torjutuksi ja väärinymmärretyksi, ja syömishäiriö taas haluaa vastustaa entistä enemmän. Lisäksi, syömishäiriön vääristyneellä logiikalla voitetut keskustelut vain lisäävät sairaita ajatuksia, eivätkä auta sairastunutta kyseenalaistamaan niitä. Ehkä juuri siitä syystä sairastunut usein aluksi pyrkiikin haastamaan väittelyihin. Muutospuheelle ei jää minkäänlaista sijaa, mikä taas ei millään tavalla auta siirtymään syömishäiriön vaiheissa eteenpäin.

Sarvikuonomaisuudesta kuten meduusamaisuudestakin luopuminen palkitaan myös nopeasti, sillä yhteentörmäykset sairastuneen kanssa loppuvat nopeasti, kun kieltäytyy kalistelemasta sarvea. Kun siirryin saarnauslinjalta kuuntelemaan, myös tyttären motivaatio toipua rupesi muutamissa viikoissa kasvamaan selvästi, kun sitä ennen mielipide oli "tehän ette minua määrää".

Terrieri: nalkuttaja - jatkuvaa kritisointia

Pienempi mutta vähintään yhtä ärsyttävä muunnelma sarvikuonosta on terrieri, joka tekee sarkastisia kommentteja, huomauttelee, naputtaa ja nalkuttaa jatkuvasti. Terrieri ei myöskään pysty näkemään kuin epäonnistumiset, eikä pysty huomioimaan sitäkään, että sairastunut on ehkä yrittänyt kaikkensa. Taustalla on vanhemman turhautuminen ja kyynistyminen, kun mikään tavanomainen metodi ei tunnu auttavan, ja joskus myös perfektionismi.

Terrierin käytös muistuttaa niin sanottua "syömishäiriöääntä", jonka osa sairastuneista ihan konkreettisesti kuulee päässään tai vähintäänkin kokee sen tuomat ajatukset. Tuo ääni kertoo sairastuneelle, kuinka surkea paska hän onkaan, täysin epäonnistunut läski ääliö! Terrieri vahvistaa tätä ajatusta sanomalla samaan viittaavan asian ääneen, joskin hivenen hienovaraisemmalla tavalla vain. Seuraukset ovat kahdenlaisia. Sairastunut joko sulkee terrieriltä korvansa eikä kuuntele enää mitään kommentteja ja/tai sitten lopettaa yrittämisen.

Terrierimäisyydestä luopuminen vaatii itsehillintää, mikä voi olla vaikeaa kun toisen käytös ärsyttää. "Huulen pureminen" aina ennen kommentteja on hyvä tapa. Ajattele ennen kuin sanot, ennen kuin sanot mitä ajattelet! Sairauden ulkoistamisen opettelu auttoi tästä tavasta luopumisessa. Lisäksi kokonaiskuvan ajatteleminen hyödyttää; sairaus vie usein cha-cha-chan tapaan kaksi askelta eteen, yhden taakse, tärkeintä on se, että edetään oikeaan suuntaan edes pikku hiljaa.

Hyvin usein muuten vanhemmat saattavat muodostaa käytöspareja, sillä toisen reaktiomalli ruokkii toisen vastakkaista käytöstä. Tavallisia käytöspareja ovat strutsi - kenguru ja sarvikuono - meduusa. Sukupuolella tai iällä ei ole tässä väliä, kuka hyvänsä saattaa käyttäytyä kengurun, sarvikuonon, meduusan tai terrierin tapaan. Ja kuten sanottu, "eläinsivupersoonia" voi olla monia ;D Meillä oli yhdessä vaiheessa tyttären kouluruokailua valvomassa nuori naispuolinen kouluavustaja, joka oli varsinainen sarvikuonon ja terrierin risteytys. Strutsit ehkä tyypillisemmin ovat isiä (tai niitä jotka eivät pääsääntöisesti vastaa perheen ruokahuollosta) ihan käytännön syistä johtuen. Perheen "ruokkija" kun sekä huomaa tapahtuneet muutokset aiemmin että joutuu keskelle "ruokasotaa", jolloin on vaikea reagoida vetäytymällä vastuusta.

Jos edellä olevasta eläintarhasta luopuu, niin mitä sitten tilalle?

Bernhardinkoira: lämpöä ja turvaa

Kaikki tietävät, että bernhardinkoiria on käytetty pelastustehtävissä iät ja ajat, siksi se sopii mainiosti esimerkiksi. Bernhardilainen on kriisinkin keskellä vakaa, luotettava ja rauhallinen. Vaikka tilanne olisi kriittinenkin (esim. sairastunut saa raivokohtauksen), hän ei hermostu, panikoi tai ryhdy räksyttämään. Hän ei halvaannu pelosta, vaikka sairastunut uhkailisi syömättömyydellä tai itsensä/toisten vahingoittamisella. Hän tietää, että syömishäiriö on pokeria - se kumman pokka pitää paremmin, voittaa. Bernhardilainen ei myöskään välttele ongelmia tai haasteita kuten kenguru tai strutsi, vaan uskaltaa kohdata ne tyynen rauhallisesti. Hän on lämmin ja hyväksyvä, eikä osoita negatiivisia tunteitaan kuten meduusa.

Äidilläni oli nuoruudessaan koira, Uffa nimeltään, tosin rottweiler mutta kuitenkin. Uffalla oli tapana tulla rannalle katselemaan kun lapset menivät Kymijokeen uimaan. Koira istui rannalla hiljaa, ei haukkunut tai mekkaloinut vaan tarkkaili. Jos sen mielestä joku meni liian kauas, pärski tai oli sukelluksissa liian pitkään, se hyppäsi veteen, ui uimarin luo ja veti tämän uikkareista tai kädestä päättäväisesti rannalle ja palasi sitten vartiopaikalleen. Ja tätä se jaksoi kuulemma tuntikausia. Koiran kärsivällisyys oli rajaton. Mielestäni tämä kuvaa läheisen tehtävää erinomaisesti: olla läsnä turvallisena, estämässä syömishäiriön aiheuttama vaarallinen käytös kun sellaista ilmenee rauhallisesti, määrätietoisesti ja kärsivällisesti, ei vihaisena tai räksyttäen vaan lämmöllä ja rakastaen.

Delfiini: tukea ja kannustusta

Delfiiniäiti auttaa vastasyntyneen poikasensa pintaan hengittämään, ja sitten opettaa tämän uimaan itsenäisesti. Tiedetään delfiinien myös auttaneen merihätään joutuneita pysymään pinnalla. Saman tekee delfiinivanhempi: pitää pinnalla silloin kun sairastunut ei vielä itse pysty "uimaan", mutta vähentää tukea asteittain kun sitä ei enää niin tarvita. Delfiini viljelee pieniä mutta tärkeitä rohkaisun sanoja: kiitos, että... minusta oli mukavaa, että..., näen miten vaikeaa sinun on (toiminnan kuvailu), ja on hienoa että yrität niin kovasti. Delfiini pystyy astumaan taka-alalle ja antamaan vastuuta, silloin kun sen aika on, mutta on valmiina puuttumaan, jos tarve vaatii.












Omaa käytöstään kannattaa tutkiskella säännöllisesti, eikä haittaisi ollenkaan keskustella asiasta toisen (vanhemman) kanssa, joka on nähnyt kohtauksen. Tässä pitää sitten muistaa, että kyseessä ei ole kilpailu parhaan vanhemman tittelistä eikä toisen mollaaminen, vaan pyrkimyksenä on auttaa paremmin. Omista reaktioistaan ei pidä syyllistyä, fiksuinkin menee välillä ansaan! Tärkeintä on, että siitä ottaa opiksi ja vaikka miettii seuraavaa kertaa varten valmiiksi toimivamman lähestymismallin. Tätäkin vanhemmat voivat yhdessä harjoitella.

- N -

2 kommenttia:

  1. Lähteet puuttuvat kokonaan. Onko tämä eläinhahmottelu kirjoittajan oma teoria?

    VastaaPoista
  2. Eläinmallit on kehitelty Lontoon King's Collegessa professori Janet Treasuren ja hänen tiiminsä toimesta auttamaan läheisten ohjannassa, kts. http://thenewmaudsleyapproach.co.uk/index.php/introduction/. Alkuperäiskielellä eläinmalleista voi lukea sivulta http://thenewmaudsleyapproach.co.uk/media/animal_analogies.pdf tai vaikkapa kirjasta Skills-based Learning for Caring for a Loved One with an Eating Disorder:
    The New Maudsley Method, kts. ystävällisesti välilehti "Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta".

    VastaaPoista

Keskustelu on hyvästä! Toivomme asiallisia ja rakentavia kommentteja nimellä, nimimerkillä tai ilman nimeä. Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.