Miksi kannattaa toimia nyt eikä viivytellä?

Syömishäiriöille on tyypillistä se, että sairastunut kieltää mahdollisimman pitkälle minkään olevan vialla. Oireita ja niiden seurauksia peitellään pitkään (anoreksian oireetbulimian oireet). Normaalin rajoissa oleva paino ei myöskään poissulje syömishäiriön mahdollisuutta. Sairaus asuu mielessä, ei painolukemassa. Kun näkyviä muutoksia käytöksessä ja/tai ulkomuodossa alkaa olla ja läheisten huoli herää, sairaus on todennäköisesti ollut vallalla jo jonkin aikaa, joskus jopa vuosia. Usko omaa huoltasi, tunnet itse lapsesi parhaiten! Asian tuominen päivänvaloon saattaa aiheuttaa oireilun huomattavan pahenemisen, sillä tarvetta salailulle ei enää ole vaan sairastunut ikäänkuin "saa luvan" harjoittaa syömiseen liittyviä rituaaleja ja pakkoajatuksia vapaasti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kysyminen olisi aiheuttanut sairastumisen. Se on jo tapahtunut. Havainnoi ja kysy rohkeasti! Keskustelun alkuun voi päästä esimerkiksi pyytämällä nuorta vastaamaan SCOFF-syömishäiriöseulan kysymyksiin.

Laihtuminen ja siitä johtuva aliravitsemus pahentavat syömishäiriöajatuksia. Mitä matalammalle paino laskee, sen vaikeampi sairastuneen on vastustaa sairautta. Elimistön nälkäsignaalit katoavat, kun nälkiintyminen jatkuu riittävän kauan. Aineenvaihdunta käännetään energian säästämiseksi säästöliekille, mikä myös vaikeuttaa painon nostamista ilman ulkopuolista apua. Pakkoajatusten luomat reaktiomallit myös lujittuvat keskushermostoon ja muuttuvat pikkuhiljaa pysyvämmiksi, jolloin niistä on entistä vaikeampi päästä eroon. Asia ei ratkea itsestään, vaan sinun täytyy toimia!

Mitä nuoremmasta lapsesta on kysymys, sitä helpompi vanhempien on yleensä puuttua asiaan. Teini-ikäisen tai aikuistuvan nuoren asioihin puuttuminen saattaa tuntua hankalalta ja nololtakin, kun kyse on niinkin henkilökohtaisista asioista kuin syöminen tai esimerkiksi tyhjentäytymiskäyttäytyminen (oksentaminen, ulostuslääkkeiden käyttö). Mitä kauemmin tilanteen antaa jatkua, sitä vaikeammaksi se kuitenkin muodostuu ja sitä hankalampi kierrettä on katkaista. Perheillä on taipumus mukautua syömishäiriön esittämiin vaatimuksiin sillä ajatuksella, että tilanne helpottaisi. Maalaisjärki ja vanhemman vaistomaiset reaktiot rakkaan lapsen suojelemiseksi eivät tässä kuitenkaan auta. Mitä enemmän syömishäiriölle antaa periksi, sitä enemmän se kuitenkin vaatii. Voit itse vaikuttaa asiaan ottamalla selvää miten toimia rakentavasti syömishäiriön vastustamisessa, vaikka et vielä olisi saanut mitään muuta apua lapsellesi.

Lähteet:
Help Your Teenager Beat an Eating Disorder. J Lock & D Le Grange.




2 kommenttia:

  1. Usein kuulee sanottavan, että syömishäiriö tekee epänormaalista normaalia. Siksi voi olla joskus hyvä tarkastella omaa päivärytmiään ja sitä, mitä on ehkä huomaamattaan ottanut tavaksi. Yksi äiti kertoi, että on alkanut pikkuhiljaa viedä "maistiaisia" jo aikuistuneelle itsenäisesti asuvalle tyttärelleen, kun on huolissaan tämän syömisistä, mutta ei kehtaa ottaa asiaa puheeksi. Vastaavasti jos sairaus on jo todettu tosiasia, on ehkä helppompi alkaa tehdä monenlaisia todellisuudessa syömishäiriön olemassaoloa peitteleviä asioita kuten siirtyä koko perhe "terveellisempiin valintoihin" kuin kohdata tilanne kasvoista kasvoihin, kääriä hihat ja julistaa sota syömishäiriölle.

    VastaaPoista
  2. Näiltä sivuilta olen saanut paljon apua ja tukea.

    VastaaPoista

Keskustelu on hyvästä! Toivomme asiallisia ja rakentavia kommentteja nimellä, nimimerkillä tai ilman nimeä. Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.