Perhepohjaisen hoidon vaiheet

Kun perhepohjaista hoitoa toteutetaan anoreksian tai bulimian hoidossa, se etenee aina kolmen vaiheen kautta. Hoito vie tapauksesta riippuen tavallisesti 6-12 kuukautta. Jokaisella vaiheella ja vaiheen tavoitteilla on oma tarkoituksensa, joten niiden saavuttamiseen kannattaa panostaa. Seuraavaan vaiheeseen ei tulisi siirtyä ennenkuin kaikki edellytykset ovat olemassa.

Vaihe 1. Ravitsemustilan korjaus

Hoito keskittyy sairastuneen ravitsemustilan ja mahdollisen alipainon korjaamiseen turvalliselle alueelle. Vastuu ruokailuista ja energian saannista on kokonaan vanhemmilla, jotka kannustavat sairastunutta kärsivällisesti mutta päättäväisesti syömään. He myös valvovat ettei sairastunut pääse toteuttamaan mahdollista tyhjentäytymiskäyttäytymistä tai liiallista liikuntaa. Vanhempia kannustetaan olemaan hyväksymättä myös muuta syömishäiriön aiheuttamaa käytöstä kuten raivonpuuskia tai ruokailuihin liittyviä rituaaleja. Ravitsemustilan korjaantumisen katsotaan tarkoittavan myös ravitsemuksen laajentumista pois jääneisiin ruokiin sekä poikkeavasta syömiskäyttäytymisestä eroon pääsemistä, ei ainoastaan muutosta painossa tai muissa mitattavissa arvoissa.

Sisarukset yhdistetään hoitoon ikänsä mukaisesti. Heidän tehtävänsä on tuoda sairastuneen elämään muutakin kuin nousevan painon tuottamia syömishäiriöajatuksia. Sisarukset voivat viettää aikaa, pelata tai harrastaa yhdessä. Näin sairastuneen on mahdollista toimia mielekkäästi oman sukupolvensa parissa, vaikka onkin ikään nähden poikkeuksellisella tavalla riippuvainen vanhemmistaan.

Milloin voi siirtyä eteenpäin? Edellytykset vaiheeseen 2 siirtymiselle ovat:

  • toipuva on terveessä biologisessa painossaan / kasvukäyrällään tai lähellä sitä
  • ruokailut sujuvat hyvin ilman vastustusta tai huijausyrityksiä
  • vanhemmat luottavat kykyihinsä auttaa lastaan syömään
  • syömishäiriökäyttäytymistä kuten oksentamista, ahmimista tai pakkoliikuntaa ei saa esiintyä

Vaihe 2. Vastuun siirtäminen nuorelle

Kun alipaino on saatu korjaantumaan (useimmiten n. 90 % hyvinvointipainosta) ja ravitsemustila on vakaa, nuori suhtautuu syömiseen hyväksyvämmin ja syömishäiriön aiheuttamat perhe-elämän ongelmat ovat selvästi vähentyneet, iän mukaista vastuuta syömisestä voidaan pikkuhiljaa alkaa palauttamaan nuorelle. Painokehityksen pitää edelleen jatkua kohti normaalia. Myös syömishäiriön aiheuttamia oireita voidaan käsitellä enemmän. Nuorta rohkaistaan kodin ulkopuolisiin ruokailuihin ja sosiaaliseen syömiseen ikätovereiden seurassa. Perheet etenevät tässä pitkälti omalla tavallaan nuoren iästä ja vanhempien kasvatustyylistä riippuen. Nuorta rohkaistaan ja tuetaan terveyden palautumisessa ja vastuun ottamisessa muistuttaen, että riippuvuus vanhemmista on vain tilapäistä. Vanhemmat ottavat kuitenkin tarvittaessa täyden vastuun uudelleen mikäli takapakkeja tapahtuu.

Milloin voi siirtyä eteenpäin? Edellytykset vaiheeseen 3 siirtymiselle ovat:

  • nuoren fyysinen tilanne on korjaantunut (kasvu ja murrosiän kehitys jatkuvat) ja nuori pystyy itse ylläpitämään ravitsemustilaansa ilman notkahduksia
  • syömiseen ja siihen liittyvään käyttäytymiseen ei tarvitse enää puuttua - ei esiinny kompensaatiokäyttäytymistä tai muiden epäterveiden painonhallintamenetelmien käyttöä
  • nuoren asenne syömistä kohtaa on joustava

Vaihe 3. Terveen nuoren identiteetin rakentaminen

Kun nuori pystyy itse ylläpitämään ravitsemustilaansa ja poikkeava syömiskäyttäytyminen sekä muut epäterveet painonhallintamenetelmät ovat jääneet taakse, aloitetaan terveen ja toisista riippumattoman nuoren identiteetin rakentaminen. Tähän kuuluu myös tietoisuuden muodostaminen. Tässä vaiheessa tuetaan nuoren iän mukaisen autonomian kehittymistä, luodaan sopivia rajoja vanhempiin sekä autetaan vanhempia järjestämään oma, nuoresta riippumaton elämänsä uudelleen.

Vaikka edellä kuvattu perhepohjainen hoito ei olisikaan se hoitomuoto, jota nuoren syömishäiriön hoidossa käytetään, Maudsleyn menetelmään perustuvia keinoja voidaan silti hyödyntää tehokkaasti kotona hoidon tukena.


Lähteet:
My Kid is Back. J Alexander & D Le Grange
When Your Teen Has an Eating Disorder - Practical Strategies to Help Your Teen Recover from Anorexia, Bulimia & Binge Eating. L Muhlheim, 2018.


2 kommenttia:

  1. Menetelmä on varmasti osittain hyvä mutta se tekee alaikäisestä sisaruksesta armotta työrukkasen. Harhauttakaa itse raivoavaa ja sekopäistä sisarusta, joka ei koskaan aikuisenakaan suostunut puhumaan anoreksiastaan. Minulla on kammottavia muistoja tuosta tehtävästä. Sisarukseni myös pisti välit poikki muuhun perheeseen toisen vanhemman kuoltua, kun hän oli itse 50-vuotias psykiatri. En hyväksy tätä sisaruslinjausta oman kokemukseni perusteella lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen surullinen Anonyymin puolesta! Epäilen kuitenkin, että syömishäiriön hoito ei ole tuolloin noudattanut mitään perhepohjaisuuteen liittyvää. Avainsanat tekstissä ovat "raivoava" ja "sekopäinen". Ne kertovat siitä, että sisarukselle ei ole kerrottu, mistä syömishäiriössä on kyse eikä taatusti ole opetettu ulkoistamaan syömishäiriötä. Nämä ovat perhepohjaisen hoidon olennaisia elementtejä, joiden tarkoitus on mm. lisätä empatiaa sairastunutta kohtaan, joka ei ole itse valinnut sairastuvansa. Empatian ja ymmärryksen puute saavat varmasti sisaruksen ajattelemaan, että sairastunut on hankala ja itsekäs. Sairastunut taas kokee, että hänet torjutaan eikä ymmärretä - pahimmillaan muu perhe taistelee häntä, ei syömishäiriötä, vastaan. Ei ole ensimmäinen kerta, kun kuulen välien katkenneen tällaisen jälkeen.

      Korostan, että perhepohjaisessa hoidossa sisarusten tehtävänä ei todellakaan ole ottaa minkäänlaista vastuuta sairastuneen ravitsemustilan korjaamisesta tai hänen psyykkisestä toipumisestaan. Harhauttaminen on sellaista yhdessä tekemistä, joka auttaa viemään huomion pois syömishäiriöajatuksista. Usein se sisältää myös ns. syömishäiriövapaata aikaa eli ei mitään, mihin liittyisi syömishäiriötriggereitä. Jos Anonyymi on laitettu huolehtimaan sisaruksensa syömishäiriökäyttäytymisestä (mitä termi "raivoaminen" todennäköisesti kuvaa), se on ehdottomasti väärin, eikä kuulu perhepohjaiseen hoitoon! Vaikeiden tilanteiden kohtaaminen kuuluu vanhempien harteille. Syömishäiriökäyttäytymisen tausta tulisi kuitenkin kertoa sisaruksille, jottei sitä tulkita "sekopäisyydeksi" tai vain huonoksi käytökseksi vaan sen ymmärretään olevan sairautta.

      Poista

Keskustelu on hyvästä! Toivomme asiallisia ja rakentavia kommentteja nimellä, nimimerkillä tai ilman nimeä. Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.