18. kesäkuuta 2017

Kun läheisesi on sairastunut rajoittavaan syömishäiriöön - aloita tästä

Tämän kirjoituksen tarkoitus on auttaa läheistä ymmärryksen ja auttamisen alkuun. Olen yrittänyt koota yhteen tärkeimmat "aloittelijan ohjeet". Jokainen ei varmastikaan tarvitse niitä kaikkia, mutta käsittelen tässä asioita, joita kokemukseni mukaan useimmin kysytään tai ovat vieraita syömishäiriöön aiemmin törmäämättömille. Voit vapaasti hypätä osioiden yli tai lukea niitä eri järjestyksessä, ihan mikä Sinua parhaiten hyödyttää. Rajoittavilla syömishäiriöillä tarkoitan anoreksiaa (sekä rajoittavaa että tyhjentäytymis-ahmimistyyppistä), bulimiaa sekä niiden epätyypillisiä muotoja (ts. joku virallinen diagnostinen kriteeri ei täyty). Eikä haittaa vaikka läheiselläsi ei olisikaan virallista diagnoosia! Tiedetään, että monet eivät koskaan saa apua tai avun pariin pääsemiseen menee pitkä aika.

1. RAJOITTAVAT SYÖMISHÄIRIÖT OVAT VAKAVIA SAIRAUKSIA; ÄLÄ JÄÄ ODOTTAMAAN VAAN TOIMI

Aliravitsemus ja nälkiintyminen aiheuttavat vakavia fyysisiä muutoksia, jotka voivat jopa tappaa. Tyhjentäytymiskäyttäytymiseen liittyvät suolatasapainon häiriöt voivat aiheuttaa jopa sydänperäisen äkkikuoleman. Anoreksian aiheuttama kuolleisuus on kaikista psykiatrisista sairauksista korkein, jopa 5-10 %. Fyysisten syiden lisäksi sairastuneilla on suurentunut riski itsemurhaan ja päihteiden väärinkäyttöön liittyviin kuolemiin. Pitkään jatkuessaan heikko ravitsemustila ja/tai tyhjentäytymiskäyttäytyminen johtaa pysyviin vaurioihin mm. osteoporoosia, lapsettomuutta, hammasvaurioita, älyllisen suorituskyvyn laskua, riskiä sydänongelmiin jne. Lue syömishäiriöiden vaikutuksista ihmisen kuntoon, käyttäytymiseen ja niiden tunnistamisesta vielä täältä.

Päivystyslähetteen kriteerit löydät täältä. Mikäli täydellinen syömättömyys on kestänyt yli yhden vuorokauden, tulisi sairastunut toimittaa arvioon johonkin päivystyspisteeseen hänen omasta halustaan riippumatta. On muistettava, että moni sairastunut pystyy hämmästyttäviin fyysisiin suorituksiin vakavassakin aliravitsemustilassa, mutta he ovat siitä huolimatta jopa hengenvaarassa.

Yksi hankalimmista asioista syömishäiriön tunnistamisen ja hoidon suhteen on sairaudentunnottomuus eli anosognosia, jota esiintyy jopa 80-100 % anoreksiaa sairastavista, erityisesti matalan painon tai huonon energiansaannin aikana. Tämä pitää ehdottomasti muistaa, kun mietitään sairastuneen sitoutumista hoitoon - kyseessä ei yleensä ole motivaation puute vaan kyvyttömyys tajuta oma tilansa ja nähdä muutostarve! Sairaudentunnottomuus ei ole este hoidolle ja ravitsemustilan korjaamiselle, joka usein onkin tärkein edellytys sille, että tämä aivojen elimellinen toimintahäiriö saataisiin korjaantumaan. Lue lisää tästä.

Mitä pidempään syömishäiriö on vallalla henkilön elämässä, sitä vaikeampaa siitä on toipua. On arveltu, että hoito on tehokkainta jos se päästään aloittamaan 3 vuoden sisällä sairastumisesta. Kun syömishäiriöön liittyvät pakko-oireet saavat jatkua pitkään, ne juurtuvat keskushermostoon ja niitä vastaan saa tapella ihan tosissaan, että epäterveelliset käytösmallit saa muutettua.

Jos tunnistat läheiselläsi syömishäiriön oireita, älä siis jää odottelemaan, että asia menisi ohi itsestään! Älä siinäkään tapauksessa, että läheisesi kieltää kaiken. Auta myös muita läheisiä ymmärtämään, että syömishäiriöt ovat oikeita sairauksia, ja sairastunut tarvitsee apua, ei kritisointia, syyllistämistä tai vähättelyä.

2. SINÄ ET OLE SYYLLINEN SAIRAUTEEN

Läheiset pohtivat mielellään syömishäiriön puhkeamisen syitä ja miettivät, tekivätkö he jotain väärin. Tämä on inhimillistä ja ymmärrettävää, mutta vie kovasti voimia, joita tarvittaisiin moneen muuhunkin. On hyvä tietää, että sairastumissyiden löytäminen ei ole edellytys painon ja syömisen normalisoinnille, joka taas on ehdoton edellytys syömishäiriöstä toipumiselle. Syiden tai ainakin laukaisevien tekijöiden (ts. syömishäiriökäyttäytymistä aikaansaavien yllykkeiden) miettiminen saattaa olla hedelmällistä siinä vaiheessa, kun aivot ovat toipuneet aliravitsemuksesta, sairaudentunnottomuus väistynyt ja henkilö itse on halukas tekemään töitä syömishäiriön uusiutumisen estämiseksi.

Syömishäiriötä ei koskaan aiheuta yksi ainoa tekijä, vaan taustalla on paljon erilaisia tekijöitä, joista harvoihin voi itse vaikuttaa. Yksi tärkeä asia taustalla on geneettinen alttius. Vastikään julkaistiin suuren kansainvälisen geenitutkimuksen tulos, jossa anoreksialle altistavat geenit paikannettiin kromosomiin 12 alueelle, joka on jo aiemmin yhdistetty mm. tyyppi 1 diabetekseen ja autoimmuunisairauksiin. Tutkijoiden mielestä löytö viittaa mahdollisuuteen, että anoreksian taustalla onkin erilainen aineenvaihdunta - ei siis suinkaan vialliset perheen vuorovaikutussuhteet tms! Tiedetään myös, että sukupuolella ja hormoneilla on merkitystä, vaikkakin poikien ja miesten aliedustus sairastuneiden joukossa voi liittyä enemmänkin huonoon tunnistamiseen ja diagnostisten kriteerien huonoon sopivuuteen miesten taudinkuvan kohdalla.


Syömishäiriön puhkeamiseen vaikuttavia tekijöitä. Copyright Sisä-Suomen SYLI ry.
Se että ihminen on perinyt tietyt geenit, ei tarkoita sitä että kaikki geenin omistavat sairastuisivat. Yhtä lailla kun elämässä on altistavia tekijöitä, on myös suojaavia. Tietynlaisen geeniperiman omistaville tietyt psyykkiset altisteet voivat kuitenkin olla kohtalokkaita. Näitä voivat olla esimerkiksi stressaavat elämäntapahtumat (kuten vanhempien avioero, koulun vaihto, opiskelun tai uuden työn aloittaminen), menetykset (vaikkapa isovanhemman tai lemmikin kuolema) ja traumat (koulukiusaaminen, seksuaalinen hyväksikäyttö tai väkivallan kokeminen). Taustalla voi olla myös vaikeuksia tunnistaa ja käsitellä tunteita sekä itsetunnon ongelmia. Se että geenejä on perinyt, ei myöskään tarkoita että suvussa olisi pilvin pimein syömishäiriöstä kärsineitä - voi olla että oireilua on joillain esiintynyt, mutta sitä ei ehkä koskaan ole tunnistettu tai siihen puututtu. Voi toisaalta olla, että useampikin suvun jäsen on sairastanut tai sairastaa syömishäiriötä.

Emme elä tyhjiössä, ja kulttuurimme muokkaa voimakkaasti käsitystämme hyvästä ja suositeltavasta. Laihuuden ihannointi ja laihduttamisen markkinoiminen hyvänä keinona parantaa elämänlaatua on huono konteksti henkilölle, jolle muutamankin kilon laihduttaminen voi olla lähtölaukaus syömishäiriökierteelle. Idea laihduttamiselle, painon tarkkailulle tai energian saannin rajoittamiselle voi tulla myös liikuntaharrastuksesta. Erityisen riskialttiita lajeja ovat ns. esteettiset lajit (mm. voimistelu, baletti, taitoluistelu), painoluokkalajit (esim. kamppailulajit) sekä sellaiset, joissa keveydestä suhteessa pituuteen on hyötyä (esim. kilpauinti, mäkihyppy). Ihan oma lukunsa on bikini fitness-urheilu, jossa painon muokkaamisesta ja elämän rajoittamisesta on tehty suorastaan taidetta.

3. LÄHEINEN SAA PUUTTUA!

Viitaten ensimmäiseen kohtaan, kyseessä on vakava sairaus, vaikka sairastunut saattaa yleensä peitellä sairauden oireita mahdollisimman pitkään. Jos kyseessä on alaikäinen, vanhempien suoranainen velvollisuus on toimittaa jälkikasvu hoitoon, vaikka hän usein alkuvaiheessa sitä vastustaakin. Unohda nuoren itsemääräämisoikeus - nyt on kysymys hänen elämästään! Et antaisi lapsesi ajaa pyörällä auton alle tai syödä myrkkysieniä, joten miksi epäröisit tässäkään tilanteessa?

Suomessa on vallalla pärjäämisen kulttuuri, jossa lasten ja teinien oletetaan varsin varhain pystyvän huolehtimaan omista asioistaan. Vanhempi on kuitenkin aina vastuussa lapsensa hyvinvoinnista, ja vaikka nuori miten käskisi olla puuttumatta syömisiin, älä kuuntele. Äänessä on sairaus, ei nuori itse. Huutoahan puuttumisesta tulee, mutta jälkikäteen sairastunut on usein tyytyväinen, että asiaan puututtiin. Lue toipuneen kiitoskirje vanhemmilleen tästä. Niksi onkin siinä, MITEN puututaan.

Ruoka on sairastuneen lääkettä, yhtä tärkeää kuin solunsalpaaja syöpäpotilaalle. Alaikäisen vanhempi SAA
- vaatia että sairastunut syö säännöllisesti kaikki ateriat
- annostella sairastuneen ruuat
- valvoa kaikki sairastuneen ruokailut, jotta ruoka menee sinne minne on tarkoituskin
- valvoa sairastunutta ruokailun jälkeen ja siten estää tyhjentäytyminen tai itsensä vahingoittaminen
- laittaa normaalia sekaruokaa (ilman kevyttuotteita) suostumatta syömishäiriön vaatimuksiin
ilman että olisi natsi, sekaantuja tai ylihuolehtivainen! Erään äidin sanoin: ANNA ITSELLESI LUPA OLLA "KAUHEA" VANHEMPI! Perhepohjaisessa hoidossa vanhemmat ottavat täyden vastuun sairastuneen ravitsemustilan korjaamisesta, ja tämä lähestymistapa on tuottanut erinomaisia hoitotuloksia myös Suomessa, lue tästä ja tästä.

Myös täysi-ikäisen läheinen SAA puuttua. Puuttumistapa on pakosta "pehmeämpi" kuin alaikäisellä, mutta yhtä kaikki, sairastunut tarvitsee apua. 18 vuotta täyttänyt vanhempiensa elatuksessa elävä on vanhempiensa vastuulla. Sairastuneen puolisolla tai seurustelukumppanilla on myös vähintäänkin moraalinen velvollisuus toisen hyvinvoinnista. Auttamaan lähdetään yleensä herättelemällä sairastuneen sairaudentuntoa. Vinkkejä keskusteluun löydät täältä.

Myös täysi-ikäisillä sairastuneilla on käytetty perhepohjaista hoitomallia. Ideana on, että läheinen tukee ruokailua lempeästä, määrätietoisesti ja kannustavasti antaen luvan syödä. Vastuu sairastuneen ruokailusta ei tarkoita toisen elämän omimista. Erinomaisia ideoita aikuisen tukemiseen löytyy Tabitha Farrarin oppaasta täältä (voit ladata oppaan linkistä).

4. OPETTELE ULKOISTAMAAN SYÖMISHÄIRIÖ

Aliravitsemus saa aikaan mielialan laskua, tunnepuuskia, ärtyisyyttä ja pakkomielteisyyttä. Syömishäiriö aiheuttaa muutoksia aivojen toiminnassa, ja henkilö käyttäytyy usein varsin pakkomielteisella ja pelottavallakin tavalla, jos syömishäiriökäyttäytymiseen (EDIT: lue täältä millaista syömishäiriökäyttäytyminen on) puututaan. Tämä herättää läheisissä hämmennystä, turhaantumista, häpeää, pelkoa, hätää ja kiukkua. On helpottavaa tajuta, että sairastuneen käyttäytymistä ohjaakin syömishäiriö, eikä tämä itse ole muuttunut joksikin täysin vieraaksi, ilkeäksi ja itsekkääksi ihmiseksi. Syömishäiriö on kuin ukkospilvi, joka peittää auringon taakseen ja kaikki näyttää synkältä ja pimeältä. Aurinko ei kuitenkaan häviä mihinkään, vaikka pilvi sen peittääkin. Kun henkilön ravitsemustila kohenee, oma persoona pääsee pilkahtelemaan pilven takaa ja toipuminen saa auringon taas paistamaan.

Tämä ajatusmalli, syömishäiriön ulkoistaminen, auttaa suhtautumaan sairastuneeseen kärsivällisesti ja myötätuntoisesti silloinkin, kun sairaus syytää loukkauksia ja syytöksiä sekaantumisesta, valaaksi lihottamisesta sun muusta.

5. OPETTELE YMMÄRTÄMÄÄN JA MUUTTAMAAN REAKTIOITASI

Läheisten reaktiot sairastuneen käsittämättömään käytökseen ovat ymmärrettäviä, mutta eivät välttämättä tue toipumista. Ne voivat jopa toimia syömishäiriökäyttäytymisen laukaisijoina eli triggereinä.

Eläinmallit ovat yksinkertainen ja helposti ymmärrettävä tapa kuvata haitallisia ja hyödyllisiä reaktiomalleja, lue täältä. Useimmat läheiset tunnistavat itsessään useita eri eläimiä vaihdellen tilanteen ja oman jaksamisen mukaan. Ole lempeä itsellesi, muuttuminen ei ole aina helppoa! Tärkeintä on että tiedostat itsellesi tyypilliset reaktiotavat ja mietit, miten voisit hoitaa asian toisin.

6. OPETTELE AUTTAMISTAITOJA

Pahimmat ansat, joihin syömishäiriötä sairastavan läheinen voi astua ovat
- mukautuminen syömishäiriön vaatimuksiin
- negatiivisten tunteiden (pelko, suuttumus, turhautuminen jne) ilmaiseminen sairastuneelle
- sairastuneen kritisointi ja syyttely

Yksi tärkeimmistä asioista on sietää sairastuneen ahdistusta tyynesti ja omaa ahdistumistaan näyttämättä. Tätä välttääkseen läheiset usein pyrkivätkin mukautumaan ja/tai rauhoittelemaan sairastunutta (vrt. kenguru). Se että ei mukaudu ei ole julmuutta, huomioimattomuutta tai välinpitämättömyyttä. Auttamistaidot eivät ole rakettitiedettä, vaan niitä voi opetella ja harjoitella. Tavoitteena on kodin ilmapiirin muuttuminen toipumista kannustavaksi. Lue lisää täältä

Tässä myös vinkkejä hankalista tilanteista selviämiseen (tunnepuuskat, juhlapyhät, toisen vanhemman poissulkeminen).

EDIT: nyt läheisille löytyy myös omavalmennus Mielenterveystalo.fi - palvelusta! Löydät sen täältä.

7. SINULLA ON OIKEUS KIELTEISIIN TUNTEISIIN

Läheisen sairastuminen syömishäiriöön on perheelle kriisi, ja kriisiin joutuneet käyvät läpi monenlaisia tunteita. Jossain kohtaa voi jopa tuntua siltä, ettei tunnu miltään.

Sinulla on oikeus tunteisiisi, ja olisi tärkeää että niitä saisi käsitellä ja purkaa yhdessä jonkun kanssa. Sairastunut ei kuitenkaan ole se, jonka läsnäollessa tunteita pitäisi purkaa, sillä se usein vain lisää sairastuneen syyllisyyden- ja arvottomuuden tunteita toimien triggerinä. Oma terapiakontakti, perhetyö, työterveyshuolto tai vertaistuki ovat erinomaisia keinoja omien tunteiden käsittelyyn. Vertaistukea löytyy esim. Syömishäiriöliitosta, sen paikallisyhdistysten järjestäminä läheisten tukiryhminä, sähköpostilla tai suljettuna ryhmänä Facebookissa. Vertaistuki auttaa myös huomaamaan, ettei ole ainoa, että muutkin ovat kokeneet tämän saman ja selviytyneet!

8. PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI

Elämä syömishäiriöön sairastuneen kanssa on usein ennalta-arvaamatonta. Toipuminen on aaltomaista, on eteenpäin menoa ja takapakkeja. Ei ole epätavallista, että tässä vuoristoradassa läheinen uupuu ja masentuu. Usein käytetäänkin lentokone-vertauskuvaa: Laita happimaski ensin omille kasvoillesi ja auta sitten vasta muita (ts. et voi auttaa, jos itse olet tajuton).

Happimaskina voi toimia joku oma harrastus, ystävien tapaaminen, oman ajan ottaminen ja "syömishäiriövapaan" ajan viettäminen sairastuneen ja/tai muiden perheenjäsenten kanssa. Itsestä huolehtiminen toimii myös hyvänä esimerkkinä sairastuneelle, jolla usein on ajatus omasta arvottomuudesta ja siitä, ettei ansaitse mitään hyvää.


9. ÄLÄ ODOTA TOIPUMISEN TAPAHTUVAN HETKESSÄ

Syömishäiriöllä on omat vaiheensa, jotka löytyvät täältä. Jokaisessa vaiheessa sairastuneen oma halu muuttua / toipua on erilainen. Yleensä läheiset olisivat heti valmiita toimimaan, mutta sairastunut ei - ymmärrettävästi seurauksena voi olla ristiriitoja ja sairastuneen syyttelyä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mitään ei voisi tehdä! Ravitsemustilan korjaamiseen ei tarvita toipumismotivaatiota, etenkään alaikäisellä. Aikuisen kohdalla asia on ymmärrettävästi mutkikkaampi, sillä esimerkiksi tahdosta riippumattoman hoidon kriteerit ovat erilaiset kuin alaikäisen kohdalla.

Oli sairauden vaihe mikä tahansa, motivoivaa keskustelua voi aina käyttää. Sen periaatteita löydät täältä ja täältä. Kannattaa myös muistaa, että sairastuneen tukemista ei pidä lopettaa liian aikaisin! Painon ja ravitsemustilan korjaantuminen ei vielä takaa pääkopan toipumista (eli sitä että sairastunut oppii sietämään normaalin syömisen aiheuttamaa ahdistusta), vaan siinä menee oma aikansa, joka on yksilöllinen ja riippuu mm. siitä kauanko sairaus oli ehtinyt kestää.


<3, Nyytin äiti