Duodecim-lehti: Nuorten laihuushäiriön perhepohjainen hoito

Osallistuin viime vuonna Helsingin yliopissa lääketiedettä opiskelevan Siiri Karjalaisen syventävien opintojen ohjaukseen. Lopputuloksena syntyi tämä katsaus koskien perhepohjaisen hoidon käyttöä nuorten laihuushäiriön hoidossa.

Omalta osaltani yritin ohjaustyössä erityisesti tuoda esiin tekijöitä, jotka joko auttavat vanhempien ohjauksessa tai haittaavat sitä, toisin sanoen mahdollistavat perhepohjaisen hoidon onnistumisen tai vähentävät sen todennäköisyyttä. On tärkeää, että ammattilaiset eivät tee muutenkin raskaasta taipaleesta huoltajille esterataa. Tämä tapahtuu helposti, jos vanhemmille annetaan näennäinen vastuu nuoren ravitsemustilan korjaamisesta - tällä tarkoitan sitä, että kehoitetaan osallistumaan hoitoon ja mm. valvomaan syömiset, mutta nuori saa silti hoitotahon siunauksella esimerkiksi annostella ruokansa ja päättää mitä syö tai ei syö - eikä anneta työkaluja eli toiminnan ohjausta ja konkreettisia neuvoja siitä, miten toimia hankalissa tilanteissa.

Toivottavasti katsaus antaa nopeasti käsityksen siitä, mitä perhepohjainen hoito tarkoittaa, miten sitä käytetään ja millaisissa tilanteissa se ei toimi.

Maudsleyn menetelmästä nyt suomenkielisessä tietokirjassa

Sain kunnian osallistua Duodecimin kustantaman Olen juuri syönyt - Läheiselläni on syömishäiriö kirjan uudistetun 2. painoksen tekemiseen kirjoittamalla siihen kappaleen Maudsleyn menetelmästä.

 

Kappaleen loppuun kirjoitin kirjeen vertaiselleni; vanhemmalle, joka on vastikään saanut tietää lapsensa sairastavan syömishäiriötä. Siihen kirjasin ne asiat, jotka olisin itse halunnut kuulla ja jotka olisivat säästäneet meidät paljolta silloin, kun tyttäreni sai syömishäiriödiagnoosin.

Aikaa on kulunut vuosia ja yhä useampi hoitopaikka Suomessa toteuttaa perhepohjaisen hoidon periaatteita tai ainakin suhtautuu vanhempien osallistumiseen positiivisesti. Kuitenkin edelleen saan kuulla, miten vähän vanhemmat saavat konkreettista sanallista ohjausta ja neuvoja sen suhteen, miten kotona tulisi toimia. Tämä kirja pyrkii osaltaan antamaan käytännön neuvoja arjen tilanteisiin sekä vastaamaan läheisten tavallisimpiin kysymyksiin. Kirjan sisällysluetteloon voit tutustua täällä.

Pokkarin lisäksi kirja on saatavilla myös e-kirjana ja äänikirjana Duodecimin verkkokaupasta.

Syömishäiriöystävällinen ( = sairastuneelle mukava) joulu (vai onko se mahdottomuus?)

Jälleen lähestymme vuodenaikaa, jota kammoavat niin syömishäiriötä sairastavat kuin heidän läheisensäkin. Perheet, sukulaiset ja ystävät kokoontuvat notkuvien juhlapöytien ääreen. Tyypillistä on, että etenkin vähemmän asiaan perehtyneiltä lipsahtelee tökeröitä tai peräti triggeröiviä kommentteja.

Onko siis sula mahdottomuus viettää syömishäiriöystävällistä - tai oikeammin siis sairastuneelle miellyttävää - joulua? 

Tässä muutama pikku vinkki kommunikaation suhteen. Kannattaa harjoitella omaan suuhun sopivia, luontevia sanamuotoja!

Vinkki nro 1: Keskity persoonaan, älä kehoon

Mieluummin kuin että kysyt oletko laihtunut? kysy vaikka mitä sinulle kuuluu?

Mieluummin kuin että sanot olet tainnut lihoa! sano vaikka onpa mukava tavata pitkästä aikaa!

Älä sano että näytätpä upealta!, totea mieluummin että ihanaa nähdä sinut!

Älä totea että kylläpä näytät laihalta - syöpä nyt oikein olan takaa joulupöydässä! vaan sano mieluummin että onpa hienoa kun tulit mukaan!

Vinkki nro 2: Keskity seuraasi, älä ruokaan

Mieluummin kuin että toteat ohhoh, tämä kyllä tuhoaa dieettini! sano vaikka näyttääpä tämä herkulliselta!

Mieluummin kuin kerrot että kyllä sitä nyt jouluna saa syödä niin että napa rutkuu! kerro seurueellesi että odotan innolla että saamme viettää aikaa yhdessä!

Mieluummin kuin että julistat pyhien jälkeen alkaa sitten laihdutuskuuri! kerro että tämän jälkeen voidaankin vaihtaa kunnolla kuulumisia!

Älä kysy montako kaloria tässä oikein on? vaan kysy mieluummin että montako meitä oikein on täällä yhdessä?

Vinkki nro 3: Älä leiki ruokapoliisia, leiki mieluummin tonttua

Mieluummin kuin kysyt aiotko tosiaan syödä tuon kaiken? kysy vaikka mitä toivoisit uutena vuotena tapahtuvan?

Älä kysy oletko varma että haluat ottaa lisää? vaan kysy mieluummin mikä sinusta on parasta joulussa?

Älä töksäytä no huh, onpa tuossa paljon ruokaa! vaan totea vaikka että onpa ollut upea päivä!

Sen sijaan että julistaisit mahtaakohan tämä olla kuohukermaan tehtyä - käytän vain kevyttuotteita! totea mieluummin että minusta on kiva kun saa kokeilla kaikenlaisia uusia makuja!

Tietysti vihreällä kirjoitetut kommentit ja niiden sovellutukset kelpaavat myös muissa juhlissa tai tilanteissa, joissa tekee mieli lähteä kommentoimaan ruokapöydän antimia tai toisten ulkonäköä.

Ja hei, ruokarauhan ansaitsevat ihan KAIKKI (ei vain syömishäiriötä sairastavat). Myös jouluna.

- Inspiraatiosta kiitos "Dirty Laundy" Project -

P.S. Lisää vinkkejä sairastuneen tukemiseen jouluna voit lukea tästä kirjoituksesta.

Usein kysytyt kysymykset: Vatsaoireet ravitsemustilan korjaamisen aikana - miten selvitä niistä kotona?

Kun ravitsemustilaa lähdetään nälkiintymisen jälkeen korjaamaan, erilaiset vatsaoireet ja epämiellyttävät tuntemukset ovat erittäin tavallisia sairastavalla. Aliravitsemustilassa olleella (huom! painolukemalla ei ole tässä merkitystä, painon muutos ratkaisee) mahalaukku täyttyy nopeasti ja tyhjenee hitaasti ja epärytmisestä. Samoin suoliliike (peristaltiikka), joka vie suolen sisältöä eteenpäin, hidastuu ja on epärytmistä. Ummetusta pahentaa aliravitsemuksen aiheuttama kilpirauhasen suhteellinen vajaatoiminta, jonka avulla elimistö pystyy pitämään itseään "säästöliekillä" ja hengissä huonossa ravitsemustilassa. Ruokatorven toiminnassa voi olla häiriöitä kuten refluksia (hapanta mahalaukun sisällön pääsemistä ruokatorveen) ja ruokatorven peristaltiikan häiriöitä (akalasia eli seinämän tai alasulkijan koordinoimaton supistuminen). Nämä voivat johtaa ruokatorven tulehdukseen, mikä oireilee närästyksenä ja kipuna rintalastan takana. Jos tyhjentäytymiseen on käytetty suolta stimuloivia ulostuslääkkeitä, suoli usein tottuu lääkkeisiin ja toimii huonosti ilman niitä. Toki ummetus (harventuneet ulostamiskerrat) on tavallista myös siksi, että syödyt ruokamäärät ovat olleet hyvin pieniä ja/tai oksentaminen on sotkenut ruuansulatusta. Ihminen on kokonaisuus; suolistokin on hormonaalisesti aktiivinen ja erittää normaalisti erilaisia nälkä- ja kylläisyyshormoneja, jotka ovat aliravitsemuksen ja tyhjentäytymiskäyttäytymisen seurauksena aika lailla sekaisin. Suoliston mikrobiomi muuttuu huomattavasti syömishäiriötä sairastavilla, mikä eräiden hypoteesien mukaan voi olla jopa aivojen toimintahäiriön taustalla (Seitz et al, 2019). Syömishäiriötä sairastavat kärsivät myös tavallista useammin ns. ärtyvän suolen oireyhtymästä (IBS).

Erittäin tavallisia ruokailun jälkeen koettuja oireita ovat siis nopea täyttymisen ja kylläisyyden tunne, turvotus, ilmavaivat, vatsakipu, ruokahaluttomuus, ummetus, poikkeavan voimakkaat suoliäänet ja pahoinvointi, joka saattaa edetä pahimmillaan oksenteluun saakka. Ripulia esiintyy myös.

Tällaiset oireet ovat tietenkin todella haittaavia ja hankalia, kun ruokaa pitäisi saada menemään 5-6 kertaa päivässä. Mitä asialle voisi siis tehdä?

Ihan ensimmäiseksi pitää sanoa, että aliravitsemuksen aiheuttamat suolioireet korjaantuvat ravitsemustilan korjaamisella, toisin sanoen ruualla! Mitään muuta spesifiä lääkettä ei ole. Suolisto ja sen refleksit hyötyvät säännöllisyydestä, joten ruokarytmin palauttamisella ja tyhjentäytymiskäyttäytymisen estämisellä on myös suuri merkitys. Jotta ravitsemuskuntoutus sujuisi ja perussyy oireiden taustalla saataisiin hoidettua, sitä haittaavia oireita voi helpottaa erilaisin keinoin ottamalla asia huomioon sairastuneen ruokavaliossa, käyttämällä lääkkeettömiä lievityskeinoja ja joitakin lääkkeitä tarvittaessa.

Toki esimerkiksi keliakia tulisi syömishäiriön erotusdiagnostiikassa sulkea pois. Keliakiaa sairastavilla on lisääntynyt riski sairastua anoreksiaan (autoimmuunisairaus, alttiusgeenilokukset lähellä toisiaan), ja keliakian aiheuttamat oireet ovat hyvin samantapaisia; laihtuminen/kasvun hidastuminen, turvotus, vatsakipu ja ripuli (Golden&Park, 2017). Keliakian hoitona on elinikäinen gluteeniton ruokavalio. Mikäli keliakiaa (tai gluteeni-intoleranssia) ei todeta, syömishäiriötä sairastavan ravitsemushoidossa ei ole mitään perusteita käyttää gluteenitonta ruokavaliota, sillä siitä ei ole erityisiä terveydellisiä hyötyjä osoitettavissa, päin vastoin.

Kultaisena sääntönä kannattaa mielessä pitää ajatus siitä, että syömishäiriöhoidon tavoitteena on normalisoida syöminen. Siihen liittyy niin turhien (syömishäiriön asettamien) rajoitusten purkaminen kuin sosiaalisen ja intuitiivisen syömisenkin opettelu.

Vatsaoireiden huomioiminen ruokavaliossa

Ravitsemuskuntoutumisen alkuvaiheessa kannattaa huomioida erilaisia suolioireisen ruokavaliohoitoon liittyviä asioita, joista alla. En missään tapauksessa suosittele minkään ruoka-aineen eliminointia ruokavaliosta pysyvästi ellei jotain lääketieteellistä syytä asialle ole, vaan ainoastaan tilapäisesti oireita rauhoittamaan! Osa ruoka-aineista, jotka aluksi voivat pahentaa vatsaoireita, sisältävät kuitenkin suoliston mikrobiomin korjaantumisen kannalta hyödyllisiä aineita (ns. prebiootteja), joten niitä kannattaa palauttaa ruokavalioon sietokyvyn ja ravitsemustilan kohentuessa.

Suolioireita vähentää, jos alussa välttää huonosti sulavia ja ilmaa kerryttäviä ruokia. Näitä ovat esimerkeiksi pavut, herneet, kaalit, käristetyt / savustetut / voimakkaasti maustetut ruuat sekä raa'at kasvikset. Viimeksi mainitut tarjoillaan mieluummin kypsennettyinä ja soseutettuina. Koska etenkin pitkään kestäneessä aliravitsemustilassa sisään menevää energiamäärää täytyy melko nopeasti kasvattaa huomattavasti säästöliekin purkamiseksi ja elimistön vaurioiden (kuten suolioireiden) korjaamiseksi, ruuan pitää kuitenkin olla riittävän energiatiheää. Ruokaa tarjotaan mieluummin usein -  siis 5-6 krt päivässä - ja aluksi pienempiä määriä kuin harvoin ja paljon kerrallaan. Runsaasti (vähäkalorisia) kasviksia sisältävä ruokavalio ei siis ole optimaalinen suolioireiden hallinnan jos ei ravitsemustilan korjaamisenkaan suhteen! Hedelmät ja marjat kannattaa tarjota kiisseleinä, mehukeittoina sekä hedelmä- ja marjasoseina esim. smootieissa. Tuore leipä (etenkin rukiista valmistettu) voi lisätä vaivoja, joten leipä kannattaa tarjota päivän vanhana tai sitten paahtaa se. Kuorelliset vihannekset kuten kurkku kannattaa kuoria ja välttää siemenellisiä hedelmiä (esim. viinirypäleet, kiivi, vadelma, lakka). Liha kannattaa valmistaa mieluummin pitkään hauduttaen kuin nopeasti käristäen. Myös jauhettu liha/kana on helpommin sulavaa.

Liukenematon ravintokuitu (esim. leseet, rouheet, alkiot, jyvät, sokerijuurikaskuitu - toisin sanoen selluloosa) imee itseensä nestettä paksusuolessa, mikä normaalitilanteessa pehmentää ulostetta, lisää massaa ja edistää näin ulostamisrefleksiä - on siis hyödyllistä ruuansulatukselle. Lisäksi kuitu toimii prebioottina eli sopivien suolistobakteerien kasvun edistäjänä. Mutta jos peristaltiikka on aliravitsemuksen takia hidastunut, ulostemassan sisältämä neste ehtiikin imeytyä takaisin paksusuolessa, kuitumassa vain kuivuu kovaksi kökkäreeksi ja voi jopa pahentaa ummetusta. Sitä siis kannattaa lisätä pikkuhiljaa ravitsemustilan korjaantumisen edetessä, ja kuitulisään kannattaa aina liittää riittävä nesteen saanti. 

Liukoinen, geeliytyvä ravintokuitu (kuten esim. kauran sisältämä beetaglukaani, psyllium tai pektiini) ei yleensä pahenna niin paljon aliravitsemuksen aiheuttamaa ummetusta ja toimii kuitenkin kuitulisänä. Vatsan hyvinvointia edistämään markkinoitujen jugurttien yms. sisältämät inuliini ja oligofruktoosi taas kuuluvat FODMAP-hiilihydraattien ryhmään, eli herkästi käyvät ohutsuolessa ja voivat jopa pahentaa vatsavaivoja lisäämällä ilman kertymistä suoleen. Niitä kannattanee lisätä ruokavalioon pikkuhiljaa, sillä niillä on kuitenkin todettu olevan muita hyödyllisiä vaikutuksia suoliston mikrobiomiin ja tiettyjen välittäjäaineiden tuotantoon.

Käytännössä syömishäiriöön liittyvän ummetuksen ruokavaliohoito on alussa siis: lisää energiaa, vähemmän kuitua, riittävästi nestettä kuidun kanssa. Myöhemmin kuidun lisääminen ruokavalioon on hyödyllistä ja suositeltavaa.

Joidenkin vaivoja helpottavat myös alkuvaiheessa vähälaktoosiset/laktoosittomat tuotteet, vaikka varsinaista laktoosi-intoleranssia ei olisikaan. Suolella vaan voi olla liikaa työtä laktoosin pilkkomisessa ravitsemushoidon alkuvaiheessa. Pilkkoutumaton maitosokeri suolessa aiheuttaa ilmavaivoja, turvotusta ja suolen venymiseen liittyvää kipua. Hapanmaitotuotteet yleensä ovat paremmin sulavia, sillä maitohappobakteerit pilkkovat maitosokeria.

Makeutusaineina käytetyt sorbitoli, ksylitoli, mannitoli, maltitoli ja isomalti kuuluvat myös niihin sokerialkoholeihin, jotka käyvät ohutsuolessa ja voivat pahentaa turvottelua, ilmavaivoja, ripulia ja kipuilua. On myös huomattavaa, että jos sairastuneella on tapana pureskella ksylitolipurukumia, tässä yhteydessä tulee nieltyä ilmaa, joka vielä lisäksi voi pahentaa oireita ja täyttää mahalaukkua. Hiilihapotetuilla juomilla on sama kaasua suoleen keräävä vaikutus.

Probiootit

Koska rajoittavissa syömishäiriöissä suoliston mikrobiomin on havaittu muuttuneen ja tällä on merkitystä suoli-aivoakselin kannalta, on tietenkin kiinnostuttu siitä, voisiko ravintolisinä annettavilla probiooteilla (elimistölle hyödyllisillä mikrobeilla) auttaa aivojen toipumista. Eläinkokeissa on saatu viitteitä siitä, että mm. laktobasillit ja bifidobakteerit voisivat olla tässä hyödyksi. On kuitenkin muistettava, että aliravitun henkilön vastustuskyky on heikentynyt, ja vaikka nämä bakteerit kuuluvatkin suoliston normaaliflooraan eivätkä yleensä aiheuta tulehduksia, vastustuskyvyltään heikentynyt ihminen voi sellaisen saada. Siksi niiden saaminen ravinnosta (esim. hapanmaitotuotteet, hapatetut valmisteet) on turvallisempaa kuin että niitä annettaisiin erillisinä ravintolisinä. Lieventävää vaikutusta toipuvan vatsaoireisiin probioottien antamisella ei ole osoitettu.

Lääkkeettömät apukonstit

Aterian jälkeisiin kipu- ja turvotteluoireisiin voi kokeilla vatsalle asetettavaa lämpöpakkausta, lämmitettävää kaurapussia jne. Jotkut hyötyvät enemmän kylmäpakkauksesta.

Näin kakkajakkara toimii :D

Kun vatsa on kovalla ja ummetus vaivaa, vessaan kannattaa hankkia "kakkajakkara" jalkojen alle niin, että lonkat ovat enemmän koukussa. Tämä rentouttaa lantionpohjaa ja myös helpottaa suolen tyhjentämistä. Säännöllinen ulostamisrytmi helpottaa suolirefleksien palautumista - aterian jälkeen suolikin yleensä toimii parhaiten - mutta tällöin täytyy tasapainotella mahdollisen oksentamisriskin ja aterian jälkeisen valvonnan kanssa. Joka tapauksessa, kun ulostamistarve iskee, sitä olisi syytä kunnioittaa.

On muistettava, että ahdistus pahentaa epämiellyttäviä tuntemuksia, joten ruokailun jälkeiseen harhautukseen eli syömishäiriövapaan tekemisen tarjoamiseen ja rentoutumiseen kannattaa panostaa! Tässä tukihenkilön tehtävänä on kannustaa sairastunutta sietämään ahdistus ja epämiellyttävä olo kertomalla, että fyysiset tuntemukset ovat tavallisia ja menevät kyllä ohi ja vähenevät ajan kanssa. Tukihenkilön hätääntyminen ei auta sairastunutta; jos toistuvat oireet huolestuttavat, niistä kannattaa kertoa hoitotiimille, jolloin oireisiin voi miettiä lääkkeellistä helpotusta.

Lääkkeet vatsaoireiden hoidossa 

Närästys ja ruokatorven tulehdus. Hoitona on käytetty vatsahapon eritystä vähentäviä lääkkeitä tarvittaessa tai lyhyina kuureina. Näistä omepratsoli ja muut protonipumpun estäjät ovat käytetyimpiä turvallisuutensa ja tehonsa takia. Pieniä vahvuuksia saa käsikaupastakin, mutta käytöstä kannattaa konsultoida omaa hoitavaa lääkäriä. On muistettava, että ns. hapoton maha heikentää mm. B12-vitamiinin imeytymistä, joten pitkäaikaista käyttöä on syytä välttää. 

Magnesiamaitoa saa käsikaupasta ja se sekä vähentää liikahappoisuutta ennen ruokaa otettuna että helpottaa ummetusta. Jos sairastuneella on esiintynyt suolatasapainon häiriöitä tai munuaisten vajaatoimintaa tai hänellä on käytössään säännöllinen lääkitys, en tätäkään lähtisi käyttämään konsultoimatta omaa lääkäriä. Korkea magnesiumpitoisuus elimistössä vaikuttaa sydämen toimintaan. Lisäksi magnesiamaito voi vaikuttaa muiden lääkkeiden imeytymiseen, kuten muutkin käsikaupasta saatavat antasidit.

Aterian jälkeinen täyttymisen tunne, mahalaukun hidas tyhjeneminen ja siitä seuraava pahoinvointi. Vaikeissa tilanteissa osa sairastuneista voi saada apua metoklopramidista, joka nopeuttaa mahalaukun tyhjenemistä. Kyseessä on reseptilääke, jota käytetään yleensä tarvittaessa ateriaa ennen otettuna.

Ummetus. Kun suoli on vielä laiska ja peristaltiikka hidastunutta, suolen sisällön pehmentämiseen käytetään yleisesti apuna makrogolia (esim. Pegorion, Movicol). Kyseinen aine on ns. osmoottinen laksatiivi eli kerää nestettä suoleen ulostemassan sekaan. Se ei stimuloi suolen lihasta kuten jotkut ummetuslääkkeet eikä näin ollen aiheuta tottumusta - on siis turvallista pidemmässäkin käytössä.  Makrogoli sekoitetaan jauheena nesteen sekaan ja nautitaan 1-3 kertaa päivässä. Laktuloosi (esim. Levolac, Duphalac) toimii samalla periaatteella, mutta aiheuttaa sivuvaikutuksenaan herkästi ilmavaivoja, joten ei välttämättä ole niin hyvä vatsaoireisella.

Suolta stimuloivia lääkkeitä kuten bisakodyyli, sennaglykosidit tai natriumpikosulfaatti (esim. Laxoberon) ei suositella syömishäiriötä sairastavilla käyttämään niiden aiheuttaman suolirefleksien häiriintymisen ja tottumisriskin takia. Samasta syystä plus suolatasapainohäiriöiden riskin takia erilaiset peräruiskeet eivät ole suositeltavia.

Milloin huolestua?

Mikäli vatsaoireet  (erityisesti vatsakipu, turvotus, pahoinvointi >> oksentelu) eivät mene ohi tunnin parin sisällä  ruokailusta vaan jatkuvasti vaan pahenevat, päivystyksellinen tilannearvio saattaa olla tarpeen. Suolitukos tai ns. SMA-syndrooma (pohjukaissuolen tukkeutuminen sen kiilautuessa ylemmän suolilievevaltimon ja aortan väliin; nähdään joskus vaikeassa aliravitsemustilassa, kun rakenteita suojaava rasva on käytetty) on äärimmäisessä tapauksessa mahdollinen ja vaatii kirurgista hoitoa.

Lähteitä:

Malczyk & Oświęcimska, Psych Polska 2017. Gastrointestinal complications and refeeding guidelines in patients with anorexia nervosa.

Ruusunen et al, Psychopharmacology 2019. The gut microbiome in anorexia nervosa: relevance for nutritional rehabilitation.

Sato & Fukudo, Clin J Gastroenterol 2015. Gastrointestinal symptoms and disorders in patients with eating disorders. 

Usein kysytyt kysymykset: Tarvitaanko osastohoitoa anoreksiasta toipumiseen?

Tämä kirjoitus sai kimmokkeen eräältä vanhemmalta kuulemastani kysymyksestä, tarvitaanko aina osastohoitoa, että anoreksiasta voisi toipua. Lapsi kun on hitaasti menossa parempaan suuntaan, mutta hoitotiimissä esiintyy pessimismiä sen suhteen, voiko toipuminen edetä kotona. Taustalla lienee ajatus, että anoreksia on niin vakava ja pitkäaikainen psyykkinen sairaus, että ns. "pohjakosketus" ja sairaalahoito on välttämätön siitä toipumiseen.

Meillä ensimmäiseltä erikoissairaanhoidon käynniltä, jossa myös diagnoosi asetettiin, päädyttiin suoraan sydänmonitoriin lastenosastolle. Siellä ravitsemustilaa korjattiin muutamia viikkoja ja hoitoa jatkettiin nuorisopsykiatrian osastolla ja intensiiviyksikössä joitakin kuukausia. Kotiutumisen kohdalla paino oli lähes samoissa mistä oli lähdetty, mutta pää edelleen täysin sekaisin. Jälkiviisaudella todeten tytär oli vasta kuherrus- eli esiharkintavaiheen ja kärsimys- eli harkintavaiheen välimaastossa, eikä hänellä ollut kykyä tai halua itse ottaa vastuuta toipumisesta. Kukaan ei kertonut meille vanhemmille, ettei kannattanut hellittää vielä - toipuminen oli vain näennäistä (ts. paino oli "normaali"). Hoito vaihtui polikliiniseen, hoitotiimi uusiin ihmisiin ja pari kuukautta hukattiin syntyjen syvien selvittelyyn. Emme saaneet käytännön ohjeistusta kotiin siitä miten toimia, tytär sai ruuan annosteluoikeudet ja liikuntaluvat takaisin ja sitten mentiinkin taas alamäkeen ja kovaa. Seurasi väistämätön relapsi (somaattisen voinnin suhteen, psyykkinen tilahan ei varsinaisesti edes ehtinyt korjaantua ensimmäisellä kierroksella).  Kerron nyt tältä toiselta kierrokselta oppimiani asioita. Se mitä osastohoidon jälkeen olisi pitänyt tehdä, onkin sitten toisen kirjoituksen aihe.

Toipumisen vaaka: kummalla puolella punnukset
painavat enemmän?

Meidän toinen kierros käytiin kotona, vaikka useampi ammattilainen oli jo lyömässä hanskoja tiskiin ja osastollakin uhkailtiin. Syöksyn pysäytti löytämäni Maudsleyn menetelmä työkaluineen - näistä erityisesti sairauden ulkoistaminen, omien reaktiomallien muokkaaminen sekä motivoiva keskustelu -  sekä sen mahdollistama turvallinen toipumisympäristö tyttärelle (on muistettava, että sairastunuthan loppuviimeksi tekee sitten sen suurimman toipumistyön!). Toisella kierroksella opin monta asiaa toipumismotivaatiosta tai paranemisrohkeudesta, kuten sitä myös voisi nimittää. Se lähtee kasvamaan, kun toipumisen vaaka (kts. kuva) vihdoin painuu oikeaan suuntaan ja pysyy siellä. Puntari on herkkä! Ihminen puntaroi asioiden hyötyjä ja haittoja varsin usein ihan tiedostamattaan. Tietenkin sitä voi tehdä myös tietoisesti terapiassa tai vaikka motivoivan keskustelun auttamana.

On hyvin tavallista, että sairastuneen elämän pitää olla riittävän "kurjaa", jotta toipumisen punnukset painavat enemmän kuin sairastamisen ja motivaatio muutokseen herää. Kuten syömishäiriön vaiheetkin kertovat, kärsimysvaihe täytyy käydä läpi että voi siirtyä eteenpäin. Tietynlainen "pohjakosketus" siis tarvitaan suunnan kääntämiseen ja paranemisrohkeuden löytymiseen, mutta sen laatu on subjektiivinen, omakohtainen eikä tarkoita välttämättä mitään hoitoon liittyvää (esim. osastohoitoa tai vakavia fyysisiä komplikaatiota). 

Motivoitumista ei tarvitse odotella, jotta sairastunutta voisi auttaa! Vanhempi voi lisätä punnuksia toipumisen puolelle tukemalla aktiivisesti ravitsemustilan korjaantumista sekä auttamalla motivoivalla keskustelulla ja muutospuheen lypsämisellä sisäisten motivaattoreiden löytymistä (sairastuneen omat ajatukset siitä, miksi toipuminen kannattaa, mitä elämällä haluaisi tehdä, millaisissa asioissa voisi olla hyvä). Punnuksia sairastamisen puolelta voi keventää mm. tarjoamalla apua ahdistuksen sietämiseen olemalla läsnä turvallisena ja kertomalla että ahdistus menee ohi kun sille ei tee mitään. 

Se mitä tällä haluan sanoa on: Osastohoito ei ole välttämättömyys anoreksiasta toipumiselle. Itse asiassa suuri osa toipuu syömishäiriöstään ihan ilmankin, mutta työtähän se vaatii! Lopullinen toipumistyö tehdään kuitenkin normaalielämässä, omassa elinympäristössä (siellähän sitä loppuelämäkin pitää pystyä elämään) - osastohoito voi olla tarpeellinen tuki tietyissä tilanteissa ja joidenkin sairastuneiden kohdalla. Ns. "pohjakosketuksen" laatu on jokaiselle yksilöllinen. Se voi olla vaikka sellainen ajatus kuten tyttärelläni: "tajusin, etten halua viettää koko nuoruuttani sairastaen, menettäen kaikki kivat jutut, voimatta elää kuten muutkin" (ajatuksen taustalla lienee ollut keskustelu erään pitkään sairastaneen, jo toipuneen nuoren naisen kanssa). Toisin sanoen, hän löysi oman sisäisen motivaationsa. Eihän siitäkään suoraviivaisesti ylöspäin menty (piti ensin siirtyä valmistelusta toimintaan ja sitten ylläpitoon) ja välillä tuli otettua askeleita taaksepäin, mutta pikkuhiljaa tyttäreni eteni toipumisen polulla yhä reippaammin askelein. Eikä enää koskaan osaston kautta.