”Edi aiotaan lähettää ensi lauantain ja sunnuntain väliseksi
yöksi kotiin! Miten ihmeessä me pärjäämme?” Muistan sen kauhun tunteen, kun
osastohoidossa joitakin viikkoja ollut tyttäremme oli tulossa ensimmäiselle
kotilomalle. Tunsimme itsemme vanhempina voimattomiksi ja osaamattomiksi,
vaikka olimmehan hoitaneet hänet vastasyntyneestä täysi-ikäiseksi. Yritimme kysyä
ohjeita, kuinka ruokailut kotona tulisi hoitaa, kuinka toimia silloin, kun
tilanne riistäytyy käsistä tai tytär kieltäytyy syömästä. ”Olettehan te ennenkin
hänen kanssaan pärjänneet. Käytätte vain maalaisjärkeänne.” Olo oli avuton ja
pelokas, mutta pärjäsimme jotenkuten, kun pakko oli. Oliko muuta vaihtoehtoa.
Seuraavalle lomalle päätimme varustautua vähän paremmin,
sillä emme halunneet enää kohdata samaa avuttomuuden tunnetta. Yritimme miettiä
läpi kaikki eri tilanteet, joihin voisimme kotiloman aikana joutua ja laadimme
pelisäännöt, joiden mukaan eri tilanteissa toimisimme. Pyysimme päästä
näyttämään laatimiamme pelisääntöjä hoitavan yksikön perheterapeutille, joka
varmaan tunnisti meissä varsinaisen sarvikuoropariskunnan, kun sitten lähtiessä
kysäisi, onnistuisiko englanninkielisen kirjan lukeminen. Lähdimme kotiin käsissämme
keltainen tarralappu, jossa luki ”Lock&LeGrange: Help Your Teenager Beat an
Eating Disorder”.
Tämä tarralappu on osoittautunut kuukausien saatossa
arvopaperiksi, joka avasi meille oven uuteen ajattelutapaan; Minä olen lapseni
paras hoitaja. Me vanhemmat yhdessä voimme parhaiten auttaa hänet takaisin
terveeseen nuoruuteen. Jos yöunet olivat siihen saakka menneet murehtimiseen,
nyt yöunia alkoi koetella tiedonjano. Mitä enemmän Maudsleyn menetelmästä luin,
sitä vakuuttuneemmaksi tulin siitä, että olimme oikealla tiellä. Samalla löysin
uudelleen yhteisen sävelen mieheni kanssa, jonka tyttären sairaus oli sysännyt
syrjään hoidosta ja joka tunsi avuttomuutta ja turhautumista minuakin enemmän.
Ensimmäisen Maudley-kirjan lukemisesta on nyt puolisen
vuotta ja tilanteemme on täysin toisenlainen; tytär sairastaa edelleen, mutta
on tiellä kohti terveyttä, me vanhemmat puhumme keskenämme samaa kieltä ja
pystymme auttamaan toisiamme ulos tilanteista, jotka eivät palvele terveyttä
vaan ylläpitävät sairautta. Nuoremme luottaa siihen, että taistelemme hänen
joukoissaan sairautta vastaan.
Toivon, että mahdollisimman moni voisi päästä syömishäiriön
pimentämästä huoneesta takaisin auringonvaloon ja huomata, että voimia onkin
vielä, vaikka luuli niiden kaikkien jo uupuneen.
- M- (Mummy)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Keskustelu on hyvästä! Toivomme asiallisia ja rakentavia kommentteja nimellä, nimimerkillä tai ilman nimeä. Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.