Anoreksia on tehokas selviytymiskeino. Kun muu elämässä pettää, se antaa tiukan kontrollin tunteen. Sen lisäksi että se asettaa rajoituksia ja raameja sairastuneelle, nämä rajoitukset leviävät pikkuhiljaa myös perheeseen. Sairastunut alkaa saada suhteettomia raivonpuuskia asioista, joista ei ole ennen hermostunut. Kiukku kohdistuu tyypillisesti ruokiin ja ruoka-aineisiin sekä ruokailutilanteisiin (kuka syö, miten ja milloin), mutta saattaa koskea myös muita perhe-elämän osa-alueita kuten vaikkapa kylpyhuoneen käyttöaikoja. Raivoamisen ja huudon lisäksi syömishäiriö ottaa aseeksi syömisen; suututitte mut, en syö ja se on teidän syytä! Mikään järkipuhe tai normaali toruminen/kieltäminen/suostuttelu ei pure. Syyllistäminen on tehokas keino vanhempien jo muutenkin miettiessä omaa osuuttaan nuoren sairastumiseen. Laihtuva olemus tehostaa uhkavaatimusta.
Tällaiseen pyöritykseen varustautumattomat vanhemmat astuvat nopeasti ensimäiseen ansaan; siihen että perherauhan säilyttämiseksi näissä kysymyksissä annetaan syömishäiriölle periksi. Ostetaan vain "sallittuja" ruoka-aineita, syödään vain tietyillä kellonlyömillä jne. Mitä vaan jotta laihtuva nuori suostuisi syömään! Valitettavasti syömishäiriön vaatimukset kasvavat sitä mukaa kun niihin suostutaan, mutta nuoren paino ei.
Myötäillen ja rauhoitellen syömishäiriön öykkäröinti saadaan aina hetkellisesti hiljenemään. Tässä piilee toinen ansa; kun syömishäiriö on hiljaa, se on tyytyväinen. Asiat sujuvat kuten pitääkin ja nuori ajautuu syvemmälle ja syvemmälle.
Kun vanhemmat vihdoin päättävät astua pois myönnytyslinjasta ja aloittaa syömishäiriölle kampoihin laittamisen, ei ole odotettavissakaan että painostava ilmapiiri kotona helpottuisi heti! Fyysisessä oireita aiheuttavassa sairaudessa hoito yleensä helpottaa sairastuneen vointia nopeasti. Syömishäiriöt eivät valitettavasti käyttäydy samalla tavoin. On muistettava, että sairastuneella harvoin on tässä vaiheessa paranemishalua eikä välttämättä edes sairaudentuntoa. Niinpä kaikki toiminta, mikä tähtää syömishäiriön vallan kapenemiseen aiheuttaa voimakasta vastarintaa. Öykkäröinti, uhkaukset ja syyttely - syömishäiriökäyttäytyminen - lisääntyvät uudelleen.
Älä pelästy, älä luovuta! Tiedät, että teet jotain oikein, kun syömishäiriö aktivoituu ja yrittää solvaten ja syyllistäen saada sinut uskomaan, että yrität nyt jotain aivan kauheaa. Kuulostaa kornilta, mutta tässä kohdassa et voi luottaa lapsesi sanaan siitä mikä auttaa (ja tämä on jälleen yksi ansa!). Myös vanhemman luonnollinen reaktio - toimia niin että oma lapsi vaikuttaa tyytyväiseltä ja onnelliseltä - on pettävä. Lapsesi on tässä vaiheessa (hetkellisesti) onnellinen vain, kun pystyy noudattamaan syömishäiriön antamia käskyjä. Älä syö! Piilota ruoka! Juokse! Oksenna!
Kärsivällisyys, lempeys, jämäkkyys. Hengitä syvään ja rauhoitu, älä päästä tunteitasi valtaan. Ota tarvittaessa aikalisä. Muista että nyt äänessä on sairaus, joka ei ole lapsesi oma valinta.
Minä rakastan sinua mutta vihaan tuota syömishäiriötä. Minä olen sinun puolellasi syömishäiriötä vastaan. En lähde neuvottelemaan syömishäiriön kanssa. Puhutaan tästä sitten kun olet rauhoittunut, mutta nyt sinun täytyy syödä. Kaikki tarvitsevat ruokaa. Ruoka on sinun lääkkeesi. Mikäli syömishäiriökäyttäytyminen ei rajoitu pelkästään sanalliseen solvaamiseen, on rajat asetettava tiukasti ja määrätietoisesti, mutta ei vihamielisesti. Lopeta tuollainen, tavaroiden rikkominen ei ole sallittua! Jos rikot astioita tai sotket, siivoat itse tekemäsi jäljet.
Taistelut ovat väistämättömiä ja niitä on edessä monta riippuen sairauden kestosta ja siitä, missä vaiheessa sairautta ollaan menossa. Samaa viestiä voi joutua toistamaan uudelleen ja uudelleen, kunnes nuori ymmärtää, etteivät vanhemmat anna periksi.
Sitten kun syöminen muuttuu helpommaksi ja syömishäiriön öykkäröinti vähenee, täytyy vanhempien jälleen terästäytyä havaitakseen kolmannen ansan; rutiinit. Jotta muutosta ja toipumista tapahtuisi, syömishäiriötä täytyy jatkuvasti haastaa ja sitten ottaa haasteen aiheuttama ahdistus ja mahdollinen vihakin vastaan. Väistämättä tämä on vanhemmille kuluttavaa ja se on yksi syy, miksi vanhempien yhteistä rintamaa tarvitaan. Ilman tukea tällaista on vaikea jaksaa.
- N -
Kun vanhemmat vihdoin päättävät astua pois myönnytyslinjasta ja aloittaa syömishäiriölle kampoihin laittamisen, ei ole odotettavissakaan että painostava ilmapiiri kotona helpottuisi heti! Fyysisessä oireita aiheuttavassa sairaudessa hoito yleensä helpottaa sairastuneen vointia nopeasti. Syömishäiriöt eivät valitettavasti käyttäydy samalla tavoin. On muistettava, että sairastuneella harvoin on tässä vaiheessa paranemishalua eikä välttämättä edes sairaudentuntoa. Niinpä kaikki toiminta, mikä tähtää syömishäiriön vallan kapenemiseen aiheuttaa voimakasta vastarintaa. Öykkäröinti, uhkaukset ja syyttely - syömishäiriökäyttäytyminen - lisääntyvät uudelleen.
Älä pelästy, älä luovuta! Tiedät, että teet jotain oikein, kun syömishäiriö aktivoituu ja yrittää solvaten ja syyllistäen saada sinut uskomaan, että yrität nyt jotain aivan kauheaa. Kuulostaa kornilta, mutta tässä kohdassa et voi luottaa lapsesi sanaan siitä mikä auttaa (ja tämä on jälleen yksi ansa!). Myös vanhemman luonnollinen reaktio - toimia niin että oma lapsi vaikuttaa tyytyväiseltä ja onnelliseltä - on pettävä. Lapsesi on tässä vaiheessa (hetkellisesti) onnellinen vain, kun pystyy noudattamaan syömishäiriön antamia käskyjä. Älä syö! Piilota ruoka! Juokse! Oksenna!
Kärsivällisyys, lempeys, jämäkkyys. Hengitä syvään ja rauhoitu, älä päästä tunteitasi valtaan. Ota tarvittaessa aikalisä. Muista että nyt äänessä on sairaus, joka ei ole lapsesi oma valinta.
Minä rakastan sinua mutta vihaan tuota syömishäiriötä. Minä olen sinun puolellasi syömishäiriötä vastaan. En lähde neuvottelemaan syömishäiriön kanssa. Puhutaan tästä sitten kun olet rauhoittunut, mutta nyt sinun täytyy syödä. Kaikki tarvitsevat ruokaa. Ruoka on sinun lääkkeesi. Mikäli syömishäiriökäyttäytyminen ei rajoitu pelkästään sanalliseen solvaamiseen, on rajat asetettava tiukasti ja määrätietoisesti, mutta ei vihamielisesti. Lopeta tuollainen, tavaroiden rikkominen ei ole sallittua! Jos rikot astioita tai sotket, siivoat itse tekemäsi jäljet.
Taistelut ovat väistämättömiä ja niitä on edessä monta riippuen sairauden kestosta ja siitä, missä vaiheessa sairautta ollaan menossa. Samaa viestiä voi joutua toistamaan uudelleen ja uudelleen, kunnes nuori ymmärtää, etteivät vanhemmat anna periksi.
Sitten kun syöminen muuttuu helpommaksi ja syömishäiriön öykkäröinti vähenee, täytyy vanhempien jälleen terästäytyä havaitakseen kolmannen ansan; rutiinit. Jotta muutosta ja toipumista tapahtuisi, syömishäiriötä täytyy jatkuvasti haastaa ja sitten ottaa haasteen aiheuttama ahdistus ja mahdollinen vihakin vastaan. Väistämättä tämä on vanhemmille kuluttavaa ja se on yksi syy, miksi vanhempien yhteistä rintamaa tarvitaan. Ilman tukea tällaista on vaikea jaksaa.
- N -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Keskustelu on hyvästä! Toivomme asiallisia ja rakentavia kommentteja nimellä, nimimerkillä tai ilman nimeä. Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.