5. toukokuuta 2014

Muutos ja syömishäiriön vaiheet

Syömishäiriön vaiheita sairautena voidaan kuvata monivaiheisella kaarella. Eri vaiheiden kesto on yksilöllistä vaihdellen kuukausista vuosiin. Takaisin kuherrus- ja kärsimysvaiheisiin palaamistakin voi tapahtua.
Kuva 1. Syömishäiriön vaiheet (Syli ry. Opas läheisille)
Jotta syömishäiriöön sairastunut etenisi sairauden vaiheesta toiseen ja paranisi, hänen tulisi kyetä muuttamaan käyttäytymistään. Käyttäytymisen muutosta voidaan kuvata transteoreettisella muutos-mallilla (Prochaska, J. & DiClemente, C. (1984). The Transtheoretical Approach: Crossing the Traditional Boundaries of Therapy). Syömishäiriöiden hoidossa tämä malli on kätevä, koska sillä voidaan havainnollistaa huoltajille sairastuneen valmiutta hyväksyä muutostarve, suunnitella ja toteuttaa muutosta. Tämä vähentää ristiriitoja ja turhia odotuksia perheessä.

Kuva 2. Miten muutos toteutuu syömishäiriössä?

On tavallista, että syömishäiriöön sairastunut pyörii tässä muutosympyrässä joskus useampiakin kierroksia, kun taas sairastuneen läheiset olisivat tilanteen huomattuaan heti valmiita toimintaan. Se on kuitenkin turhaa niin kauan, kun sairastunut ei itse ole valmis tekemään muutoksia. Tämä aiheuttaa herkästi yhteenottoja. Läheisille lohdutuksena sanottakoon, että vaikka varsinaiseen toimintavaiheeseen ei heti pääsisikään, sairastunutta voi silti auttaa etenemään monin tavoin. Tässä itse asiassa perheellä - niin vanhemmilla kuin sisaruksillakin - on oma tärkeä tehtävänsä.

Esiharkintavaihe

Aluksi sairastunut ei ilmaise minkäänlaista halukkuutta muutokseen (vrt. kuherrusvaihe, kuva 1). Itse asiassa hänen mielestään sille ei ole mitään tarvetta, koska hänen mielestään ongelmaa ei ole. Suhtautuminen kaikkeen keskusteluun, informaatioon ja ajatuksiin koskien syömishäiriötä ja käyttäytymisen muuttamista terveellisempään suuntaan on torjuvaa ja vastustavaa. Tässä vaiheessa oleva tulee hoitoon lähinnä toisten pakottamana. Hän saattaa tehdä pakon edessä muutoksia, mutta palaa nopeasti vanhoihin tapoihin, jos painetta ei enää ole (esim. osastolta kotiutuessa - siksi yhteinen rintama!).

Miten läheinen voi auttaa
Loogiset perustelut, väittely ja määräily ovat turhia. Ne vain lisäävät vastustusta ja antavat sairastuneelle tilaisuuden harjoitella syömishäiriöargumentaatiota. Kannattaa mieluummin käyttää epäsuoria kehoituksia kuten "hoitotahon mukaan meidän pitäisi...", "olen lukenut, että...", "oletko huomannut, että...". Sairastunutta ei kannata yrittää "korjata", hänen täytyy parantua itse. 

Miksi -kysymykset vaikuttavat uhkaavilta ja tuomitsevilta, viittaan  edelliseen kirjoitukseen. Konfliktit ja negatiivinen ilmapiiri vievät sairastuneelta vähäisetkin halut kertoa murheistaan (siksi sairauden ulkoistaminen). Rauhoittelusta ("et näytä lihavalta vaikka syötkin tuon") ei ole hyötyä, sitä saa jatkaa loputtomiin.

Kanssakäymisessä sairastuneen kanssa pitäisi keskittyä luomaan lämmin ja turvallinen ilmapiiri ilman kritiikkiä. Keskusteluissa kannattaa pitäytyä ajankohtaisissa, syömishäiriön ulkopuolisissa aiheissa tai miellyttävissä muistoissa, joihin nykyhetkeä voi tarvittaessa verrata. Yhteinen mukava tekeminen tai ajanviete sisarusten ja perheen kera auttavat. Sairastuneen terveydentilasta voi antaa objektiivista tietoa kytkien havainnot syömishäiriön aiheuttamiin oireisiin ("oletko huomannut että sinulta lähtee paljon hiuksia? olen lukenut että se liittyy aliravitsemukseen", "sinulla tuntuu olevan nykyisin aina kylmä. Et saa riittävästi energiaa, jotta ruumiisi jaksaisi lämmittää itseään"). Sairastunut kannattaa myös keskustelussa erottaa syömishäiriöstä ("syömishäiriö saa sinut ajattelemaan, että..."), jotta hänen kanssaan voisi paremmin liittoutua sitä vastaan kun se aika tulee. Pieniäkin muutoksia terveeseen suuntaan ja syömishäiriöön liittymätöntä toimintaa kannattaa kehua. Jos mahdollista, yritä ymmärtää, mikä sairastuneen elämässä on saanut hänet turvautumaan syömishäiriöön ja mitä turvaa se hänelle antaa. Muista kärsivällisyys! Panosta omaan ja muun perheen hyvinvointiin aina kun mahdollista.

Harkintavaihe

Sairastuneelle alkaa muodostua käsitys siitä, että hänellä on ongelma (vrt. kärsimysvaihe, kuva 1). Vaiheelle tunnusomaista on ajattelua hallitseva ristiriitaisuus. Toisaalta muutoksen tarve tunnistetaan ja mahdollisista ratkaisuista ja toiminnasta ollaan valmiimpia ottamaan vastaan tietoa, toisaalta taas muutokseen ei haluta vielä sitoutua. On tyypillistä, että sairastunut ajattelee toisten liioittelevan hänen ongelmiaan. Hän saattaa punnita - joskus pitkään ja hartaasti - muutoksen hyviä ja huonoja puolia.

Miten läheinen voi auttaa?
Edelleen syömishäiriön negatiivisista seurauksista - niin fyysisistä kuin psyykkisistä - kannattaa antaa tietoa yhdistäen ne sairastuneen omaan tilanteeseen. Sairastunutta voi auttaa listaamaan syömishäiriöstä luopumisen hyviä ja huonoja puolia. Muutosta estäviä tekijöitä voi kartoittaa. Mikä on vaikeaa, olisiko jotain helpompaa? Millaisia vaihtoehtoisia toimintasuunnitelmia olisi? Suorien neuvojen antamista kannattaa edelleen välttää ja keskittyä mieluummin vaihtoehtojen etsimiseen ja sairastuneen oman valinnan ja muutostahdon tärkeyden korostamiseen.

Valmisteluvaihe

Tässä vaiheessa sairastuneen halu muuttua vahvistuu samoin kuin aikomus aloittaa muutokseen tähtäävä toiminta (vrt. toive muutoksesta, kuva 1). Motiiveja käydään läpi ja niistä haetaan voimaa muutoksen aloittamiseen. Ongelmana voi olla se, että hyvät aikomukset eivät yksin riitä ja sairastunut voi jäädä jumiin tähän vaiheeseen. Tarvitaan toteuttamiskelpoinen suunnitelma.

Miten läheinen voi auttaa?
Tavoitteiden selkeä määrittely auttaa toimintasuunnitelman tekemisessä. Lisäksi se helpottaa onnistumisen seurantaa, minkä avulla toiminnan suunta on helpompi säilyttää. Mistä sairastunut tietää onnistuneensa? Miten edistymistä voi seurata? Kysy voitko auttaa sairastunutta jollain tavalla hänen suunnitelmissaan. Mistä olisi apua ja mistä taas ei?

Esimerkki:
Tavoite; haluan lopettaa tyhjentäytymiskäyttäytymisen
Mistä tiedän että onnistun; pystyn olemaan oksentamatta pääaterioiden jälkeen
Miten voin seurata edistymistä; oksentamiskerrat/viikko vähenevät (oma kirjanpito), aika jonka pystyn olemaan oksentamatta ruuan jälkeen pitenee
Mikä auttaa; ruokailun jälkeen pelataan korttia / katsotaan TV:tä 1 tunnin ajan
Mikä ei auta; jään yksin huoneeseeni

Mikäli läheinen haluaa tehdä ehdotuksia, kannattaa ensin kysyä lupa sairastuneelta; "sopiiko että kerron mitä ajattelen tästä...?" "haluaisitko kuulla minun näkökulmani tähän...?". Näin vahvistetaan sairastuneen tunnetta siitä, että hän itse on avainasemassa muutoksen toteuttamisessa.

Tavoitteet voi jakaa pieniin osiin, joiden toteuttaminen on helpompaa kuin yhden ison tehtävän. Aina ei myöskään kannata aloittaa vaikeimmasta tehtäväst vaan sellaisesta, jossa onnistuminen on todennäköisintä. Onnistumiset kasvattavat sairastuneen itsetuntoa, joka useimmiten on syömishäiriöön sairastuneella huono. Entä onko varasuunnitelmaa mihin turvautua, jos ensin kaavailtu ei onnistukaan? 

Läheisen kannattaa muistaa, että tavoitteen toteutuminen voi myös aiheuttaa ahdistusta! Jotta tämä ei tulisi yllätyksenä, myös näistä vaikeuksista kannattaa keskustella etukäteen ja miettiä mahdollisia selviytymistapoja. Kannattaa myös kartoittaa kaikki tahot, joilta apua ja tukea voi saada ja tehdä nämä selväksi myös sairastuneelle (esim. sisarukset, lähisukulaiset, vertaistukiryhmät, ystävät, hoitotaho).

Jotta sairastuneen olisi helpompi nähdä muutostarve ja aloittaa muutos, hänen pitäisi joutua kohtaamaan sairaan toimintansa seuraukset (esim. jos hän oksentaa tai rikkoo tavaroita, hän myös siivoaa jäljet) eikä hänen saisi antaa toimia syömishäiriötä hyödyttävällä tavalla (esim. pitää huoneen patteria täysillä palelemisen takia).

Toimintavaihe

Tässä vaiheessa sairastunut muokkaa käyttäytymistään ja/tai elämäntapojaan (esim. lopettaa pakkoliikunnan, alkaa noudattamaan ateriasuunnitelmaa), mikä vaatii huomattavaa sitoutumista ja energiamäärää.

Itse toiminta sinänsä sekoitetaan usein muutokseen. Tällainen ajattelutapa jättää huomiotta kaiken sen valmistautumisen mikä toiminnan aloittamiseen tarvitaan sekä yritykset ylläpitää muutosta sen tapahduttua.

Miten läheinen voi auttaa?
On hyödyllistä pyrkiä löytämään tapoja välttää kiusausta palata vanhoihin käytösmalleihin, kun tavoite on saavutettu. Jos tavoitteen saavuttamista on yritetty ennenkin, pyri keskustelemaan epäonnistumiseen johtaneista syistä ja siitä, mitä niistä voisi oppia. Onko joitain merkkejä, jotka ennakoivat epäonnistumista? Mitkä asiat auttoivat aiemmin, olisiko niistä nyt hyötyä? 

Rohkaise ottamaan mieluummin pieniä kuin suuria askeleita, pidä huolta suhteellisuudentajusta. Anna tunnustusta jo saavutetuista askeleista. Sairastunutta voi myös auttaa näkemään pientenkin muutosten tuomat positiiviset seuraukset kyselemällä hänen havaintojaan ("oletko huomannut, että kätesi ovat nyt paljon lämpimämmät / jaksat paremmin / olet sosiaalisempi...?"). Anna hänen ottaa sopivassa määrin vastuuta ja riskejä. Huomioi yrittämisen halu ja anna siitäkin tunnustusta, vaikka kaikki ei heti onnistuisikaan. Muistuta tarvittaessa, että jokaisesta virheestä voi oppia eikä kaikki toiminta aina johda suoraan menestykseen. Auta muokkaamaan toimintasuunnitelmaa, jos se ei näytä toimivan. Huomioi myös merkit mahdollisesta tosiasioiden kieltämisestä (= sairastunut kieltää palaavansa vanhoihin tapoihin vaikka näin olisi käynyt) ja pyri tarttumaan niihin ajoissa.

Ylläpitovaihe

Tässä vaiheessa uusia toimintamalleja pyritään lujittamaan niin, että saavutetusta muutoksesta tulisi pysyvä. Asiaan liittyviä pieniä takapakkeja ja pettymyksiä täytyy opetella sietämään niin, ettei niiden sattuessa sairaus ala uudelleen pahentua.

Miten läheinen voi auttaa?
Kannusta sairastunutta löytämään uusia syömishäiriön ulkopuolisia kiinnostuksen kohteita tai toimintaa. Se auttaa palaamaan elämään, jossa syömishäiriötä ei tarvita. Rohkaise (iänmukaiseen) itsenäisyyteen ja vastuunottoon, mutta tarjoa tarvittaessa tukeasi ja muistuta muista olemassa olevista tukiresursseista (kts. edellä). On hyödyllistä tietää, mitkä merkit viittaavat pahenemisvaiheeseen. Pidä myös edelleen silmällä kieltämisen merkkejä äläkä epäröi tarttua niihin - lisää tässä ja tässä tekstissä.

Pahenemisvaihe

Ylläpitovaihe saattaa päättyä joko toipumiseen tai takapakkiin. Pahenemisvaiheet ovat yleisiä syömishäiriöissä. Vaikka sairastunut kuitenkin ikäänkuin palaisi lähtöruutuun, on taustalla kuitenkin kokemus yrittämisestä, ja ympyrästä on mahdollista selvitä nopeammin läpi. Virheistä voi oppia ja kokeilla seuraavaksi toisenlaista lähestymistapaa.

Miten läheinen voi auttaa?
Takapakkeja kannattaa pitää osana oppimisprosessia. Kannusta positiivisuuteen - epäonnistuminen ei ole maailmanloppu! Tilannekatsaus ja yrityksestä opitun läpikäynti auttaa. Rohkaise uusien näkökulmien ottamiseen. Älä syyllistä epäonnistumisesta.

***

Tässä pähkinänkuoressa muutosmalli ja sen soveltaminen syömishäiriön kotihoitoon. Jotta läheisten olisi vielä helpompi arvioida sitä, millainen on sairastuneen kyky ja halukkuus muutokseen, kirjoitan myöhemmin valmiusviivaimesta ja sen käytöstä.

- N -

2 kommenttia:

  1. Hei, olipa helpotus löytää jotakin tämänkaltaista suomenkielisiltä sivuilta! Englanti kun ei oikein taivu... Itselläni on aikuinen nuori joka taistelee ensimetreillä anoreksiansa kanssa. Opiskellessaan muualla sairaus pääsi hivuttautumaan meidän vanhempien elämään yllätyksenä. Kuntoilun määrä ihmetytti kyllä, mutta hälyytyskellot eivät soineet ajoissa. Nyt odotellaan hoitotakuun täyttymistä ja viisautta mielenterveystoimistosta. Vaikeaa minulle äitinä ja kovien itsesyytöksien aikaa. Kiitos blogista, seuraan tätä varmasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän täysin, mutta unohda itsesyytökset! Nuoresi on sairastunut SINUSTA JA RAKKAUDESTASI HUOLIMATTA. Niin vain joskus käy, sellainen on maailma ja sen vaatimukset nykyisin. Anoreksiaan sairastunut osaa loistavasti peittää oireensä vaikka asuisi kotonakin, joten huomaamisen puutteestakaan ei voi itseä syyttää. Jos ajattelet itseäsi syypäänä tilanteeseen, sinun on vaikea auttaa.

      Tässä vaiheessa hanki tietoa, koeta ulkoistaa sairaus lapsestasi ja liittoutua hänen terveen puolensa kanssa (ts. tekemällä syömishäiriöön liittymättömiä asioita hänen kanssaan, jotka tuovat iloa molemmille). Ja pidä huolta itsestäsi! Hakeudu vertaistukiryhmään (tai vieraile palstoilla), käy tarvittaessa puhumassa työterveyshuollon tai terveyskeskuksen psykologin kanssa omasta jaksamisestasi. Voimia

      Poista

Keskustelu on hyvästä! Toivomme asiallisia ja rakentavia kommentteja nimellä, nimimerkillä tai ilman nimeä. Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.